Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
MAINOS |
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
16.10.2006 - 19:31
Nyt(kään) ei ajatus oikein kulje, mutta jos nyt pikainen päivitys, että hengissä ollaan, vaikka väsyttääkin ihan sikana! Äsken kun vastailin kommentteihin, lipsahteli kirjoitusvirheitä joka välissä. Ihan, kuin olisin pullon siiderihumalassa; tökkii tökkii.

Tämä oli mukava maanantai. Kamalasti kaikkea uutta, kuten kuvaan kuuluu ollessa eka työpäivä. Siinäpä niitä tietoja ja asioita taas sulattelen. Voi ehkä mennä muutama päivä ja viikko. En nyt hirveästi voi/halua eikä kannata selitellä päivänkulusta tm., koska tuttu paranoia iski ja iskee vielä monta kertaa. Sanonpahan vain, että mukavaa oli mennä, tavata uusia ihmisiä, mukavasti ottivat vastaan, opetella uusia asioita, nähdä uusia paikkoja ja työtapoja, kuulla puhuttavan lomapäivistä (tähän ikään mennessä en ole ikinä varsinaisia [kesä]lomia viettänyt, koska olen lomittanut muita), lukea paperilta tuleva palkka, saada "oma työpiste" jne. Tästä alkuhässäkästä kun tokenen, niin vasta olen täpinöissäni.

Ahistus iski vasta kotona, kun tulin tähän koneelle. Lukemattomia blogeja oli/on vaikka kuinka paljon! Tätäkö se alkaa olemaan; rästiin jääviä merkintöjä, kun illantunnit ei vaan riitä kaiken lukemiseen. Auts. Joko nyt saa jo alkaa odottaa viikonloppua, jotta pääsen tekemään niitä omia hommia ja lukemaan, mitä muille kuuluu?!

Hyvä mieli tuli kuitenkin tästä
Siru kirjoitti 16.10.2006 - 20:33
Siis oma työpistekin vielä!

Yritin tänään kirjoittaa kiireessä tiedotetta ja pää meinas levitä!!
Aikuiset ihmiset pitää niin kauheeta älämölöö,ettei ajatuksiaan kuule :O

Ai,sulle puhuttiin jo lomista :)
Mä huomasin eilen vasta kattoo tilinauhaa ja huomasin,ettei siä mitään ikälisist puhuttu!?
(No mitä lie lisiä ne ny sit nykyään onkaan. Nimi vaihtuu kokoajan...)
Vein heti alkuperäiset työtodistukset palkanlaskijalle kopioitavaks ja kyselin,et tässäkö kaikki.
Juu täs on kaikki. Hei vaan.
Nyt soittelin ja kyselin.
-Et oo anonut! Pitää anoo kaavakkeella :)
No kivat teille hei!
Enkö kyselly?
Siis tarkkana saa olla...

Et sitte tainnu eksyä työmatkalla ;)
SusuPetal kirjoitti 16.10.2006 - 20:37
Onneksi olkoon, eka työpäivä ohi!
Turha ottaa paineita muiden blogien lukemisesta, pitää vaan opetella uusille tavoille: ensin työ, sitten lepo, sitten kotityöt(hahhah) ja sitten, jos vielä jaksaa, muiden blogit.
Täällä ollaan kuitenkin!
(ja kaikkeen tottuu!!)
tinka kirjoitti 16.10.2006 - 21:18
Siru,
juu, ihan "oma". Kaipa siihen ehtii tässä vielä kotiutua. Ja totta; parasta olis kokonaan oma tila ja huone, niin sais olla välillä hiljasuudessaki, mutta ei sitä ny kaikkea voi saada.

Arvaa vaan, hämmennyinkö mie, kun lomat mainittiin samaan syssyyn, hyvä, että taloon ehti tulla :) Mutta hyvä son motivoida työläiset myös noilla faktoilla.

Sepä se, että kaikki pitäs muistaa ite kysyä ja ottaa selvää. Kuten liiton maksut -ne jää taas omalle kontolle.
Ikälisät, juu, ja entäs syrjäseutulisät? Niitei taida täällä saada :)

En eksyny, en. Linja-automatkailu vaan aamulla ja iltapäivällä on oma kestävyyslajinsa.

Susu,
kiitos! Takana on, joo, ja kai se tästä jatkuu, kun eivät sanonu hyvästi :)

Totta, pitää taas opetella uusille tavoille; ensin työ, sitten huvi.
Ajatuksissa kyllä ootte, vaikken oliskaan enää joka oven takana kolkuttelemassa :]
Sukulaissielu kirjoitti 16.10.2006 - 21:32
Tinka; ei me mihinkään hävitä... täällä ollaan. Luet ja kirjoittelet kun jaksat ja on fiilis. Ihana kuulla, että eka päivä meni hyvin. Olit aatoksissa monesti päivän aikana, mutta mä tiedän, että sä oot niin hyvä tyyppi, että pärjäät missä vaan :)

Nyt vaan rauhassa opetelet uudet rutinit ja huomaatkin, että silloin tällöin jää aikaa lukea muidenkin blogeja.

Huomenna sulla on ihana tiistaikin :D näin ennustan.
vintti kirjoitti 17.10.2006 - 05:30
- ja hyvää toista työpäivää! Vai olisikko halunnu, että soitan ja toimin herätyskellona, että varmasti heräät. Ooksää saanu nukuttua ollenkaan :-D
Mama kirjoitti 17.10.2006 - 08:46
Minoon niin kade... :-) Haluu kanssa oppia uutta ja tavata ihmisiä ja kaikkea! Onnea sinulle ja kiva että alkoi hyvin. :-))
tinka kirjoitti 17.10.2006 - 17:35
Sukulaissielu,
yritys hyvä kymmenen olla irti koneelta :) Aamusta se jo onnistuu, kun en avaa konetta. Luotan siihen, että viimistään viikonloppuna kirin ihmisten kuulumisia talteen.

Olis kyllä mukavaa, jos töissä vois hengähtää lukemalla parit blogit, mutta eäää..

Totta, ihan hyvä tiistai oli, kun ei valita :]

Hei, sinne vanhaan Eurooppa3:n juttuun oli Kartsa! käyny kommenteeraamassa mm. että ko. pändi on alunperin Piikkiöstä. Että varmistu nyt seki.


Vintti :)
Kiitos. Ihmeen hyvin ne aamuherätykset on toiminu. Tänään tosin vasta ensimmäinen 5:45 herätys, mutta eiköhän tässä rutiini tule, kun joka aamu nousee viimistään tuollon.

Juuei, älä soita :) Soittasit kuitenki jo viiden jälkeen ja sillon voisin vaan murahtaa, kesken unien. Mies kun soitteli (varmistussoittoja, vaikka naamioitti ne Asiaksi) eka aamuna, ni joko olin vessassa tai hammaspesulla. Puhu siinä sitte :D :D

Lehestä en tosin oo huomannu mittään -onko päässy ohi..?

Mama,
älä oo :) Kyllä sieki taas ehit näihin alkupäivien härdelleihin..
Satu kirjoitti 17.10.2006 - 17:47
Khih.. Vai sinä se olit aiheuttanut kävijävyöryn sivuillani.... Hyvä että sulle tuli hyvä mieli. Minä olin eilen pilvissä ja niiden yläpuolella ja nyt maassa maan tavalla. Terkkuja ja jatkoja!
tinka kirjoitti 17.10.2006 - 18:10
Satu :)
Kiitos..

Juu, myönnän ja pahottelen :), jos pääs käymään noin, mutko se merkintä vaan oli taas niin ihana :)

Toivotaan, että JP yllättää taas pian, niin pääset taas ylöspäin. Oijoi :]
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja

tinka - Tuulellakäypä, päälle 3-kymppinen pikkukaupunkilainen, joka opettelee ison kaupungin tavoille, tosin huonolla menestyksellä. Toivoo löytävänsä paikkansa ennen kuin täyttää 40.

Se oli silloin
11.3.06 Laskurin lisäys
7.1.06 Eka oma ulkoasumuutos
31.1.05 Eka merkintä