Erehdyin eilen katsomaan Helsingistä työpaikkoja. Liian paljon mahdollisuuksia, liikaa potentiaalisia paikkoja. Yksi olisi kyllä sellanen helmi, että jäi vaivaamaan mieltä. Se olisi aika nappi työ ja ehkä työpaikkanakin. Harkitsin vakavasti, että haen sitä, mutta mitä enemmän mietin ja puntaroin asioita, sitä varmemmaksi tulin, että ei minun kannata. Muutenkin oli parempi nukkua yön yli, ennenkuin teen mitään hätiköityä, vaikka vähän täpinöinkin vielä eilisen illan. Se on niin helppo mielikuvitella kaikenlaista.

Ei se työ kuitenkaan nyt niin loistavaa ole, että sille antaisin kaiken vapaa-aikani ja uhrautuisin mielin määrin. Joutuisin lähtemään ennen kukonlaulua kotoa, että ehdin linja-autolla asemalle ja sieltä junalla puksuttaen kohti Helsinkiä, olkoonkin sitten vaikka reilun tunnin Pendolino. Sama ruljanssi iltapäivällä toisinpäin. Kotona ehtisin olla ehkä kolme-neljä tuntia, kun taas pitäisi laittaa nukkumaan, että jaksaa saman rumban toisena päivänä. Viitenä päivänä viikossa jne. Onko siinä mitään järkeä? Onhan tätä väliä kulkevia paljon, mutta miten ne jaksaa? Tai ehkä ne ei jaksakaan. Siksikö on niin paljon työtään inhoavia, kun kulkemiseen menee pari-kolme tuntia suuntiinsa.

Miksi nyt kaikki ”hyvät” työt ovat jossain himskatin Helsingissä? On jotenkin niin tyypillistä tuuria, että kaikki on aina siellä, missä ei itse ole. Aikoinaan katselin Tampereen työtilannetta, joka vaikutti liiankin hyvältä, mutta entäs nyt? Tässä sitä ruikutan, kun silmiin osui ihannehomma pääkaupungissa.

En halua sinne muuttaa, mutta onko kovin viksua laittaa pieni palkka kulkemiseen? VR:n sivuilla kun kävin ihmettelemässä, niin ne lippujen hinnat ovat sitä luokkaa, että jo vain. Tai entäs jos asuisin viikot Helsingissä ja viikonlopuksi tulisin kotiin. No, ei paljon kannata sekään, maksaa kahteen paikkaan vuokraa. Katseltiin eilen vuokra-asuntojen hintoja niiltä main ja se jo aiheutti pientä vastarintaa. Kokonaan muuttamista Tampereelta Uudellemaalle, saati Helsinkiin en edes harkitse. Mies oli siinä asiassa vähän myöntyväisempi. Totesi vaan, että eiköhän sieltäkin töitä saa ja opi liikkumaan, kuten tähänkin asti. Entäs viihtyvyys, kotoisuus? Kysyn vaan. Ja pitäköön nyt kiinni vakituisesta työstään, kun kerta sen sai.

Minusta ei taida olla niin kaupunkilaiseksi asti, koska jo näillä taajuuksilla on välillä vieläkin pientä vastarintaa ja asennevammaisuutta havaittavissa. Mutta että Helsinkiin asti ja töiden perässä? Ei, kyllä on pakko löytyä joku muu ratkaisu tähän työttömyyteen.