Taidan olla taas viimeisiä, jotka edes tietää poppoon nimeltä
Poets Of The Fall. Senkin sattumalta. En oikeastaan edes kuuntele sellasta musiikkia, mutta kappas vain. Minut on lyöty ihan ällikällä. Sattumoisin näin ja kuulin akustisen version ja olin että mitä helkuttia tämä on? Ovatko edes suomalaisia, kun niin kuulosti hyvältä englannilta ja muutenkin. Haku päälle ja kiitos kuuklen, sehän se kertoo kaiken. Tai ainakin kaiken tarpeellisen. Nyt olen taas vähän viisaampi. Ja yllätys oli se, että muutama kappale, mitä olen mielessäni hehkuttanut tässä jo muutaman viikon onkin kyseisen yhtyeen tuotantoa. Tuleehan niitä "uusia" tuttavuuksia musiikkirintamalta. Olen jo melkein menettänyt toivon, kun tuutista tuppaa tulemaan vaan sellasia jankkaavia kädenheiluttajia, joita räppääjiksikin jotkut  kutsuvat. Mutta pakkohan tuosta oli mainita, kun niin vaikutuksen on tehny. Tässä nyt muutaman päivän olen asiaa pohtinut ja viime yönä näin kaksi untakin ko. tapauksesta. Sehän on aivan selvä merkki siitä, että jahka tässä liikenteeseen ennätän, levykauppaan käypi tieni. Mielessä oli kyllä ostaa yksi toinenki levy, mikä ilmestyi eilen, mutta otetaan nyt makeaa mahan täydeltä.

Mieto marinadi otti esille mielenkiintoisen ja tunteita herättävän asian lasten syntymäpäivistä. Ehdin jo hetken aikaa muistella omia lapsuuteni kermakakkusynttäreitä ja naapurin lapsia -kavereita- pöydän ympärillä, leikkejä ja lahjojen avaamista. Ilo oli lyhyt aikainen, kun luin, miten niitä nykyajan synttäreitä oikein vietetäänkään! Lapset määräävät tahdin myös siinä asiassa. Liekö vanhemmat haluavat päästä helpommalla, kun päivänsankari viedään pois omasta kodista, ettei vaan niitä naapurin kakaroita tarvitse ottaa omaan kotiin juhlimaan ja sotkemaan. Vähän kun maksaa ylimääräistä, niin aina on joku muu, joka järjestää kaiken, siivoaa kaiken. Itse ei tarvi laittaa rikkaa ristiin. Niin, paitsi luetun mukaan niille tuleville vieraillekin pitää antaa joku lahja. Siis minkä ihmeen takia? En ole koskaan ymmärtänyt edes sitä, että jos sisaruksista toisella on merkkipäivä, niin sille toisellekin pitäisi muka tuoda lahja, ettei tule paha mieli. Voi jee! Eiköhän siinä ole hyvä paikka taas oppia, että kaikkea ei voi saada, ja toisella kertaa sitten on oma vuoro.

Ehkä joillakin on sitä rahaa liikaa, että voi järjestää lapselle "unohtumattomat" synttärit jossain julkisella paikalla. On se sitten hampurilaispaikka tai joku muu. Onhan se kiva vanhempien kesken levennellä, kenen lapsella oli parhaimmat synttärit. Pisteet annan vielä niille vanhemmille, jotka itse omassa kodissaan järjestävät lapsilleen ne juhlat. Jaksavat leipoa kakun ja muun ja keksiä tarvittaessa jotain ohjelmaa/tekemistä ja kaiken kukkuraksi; siivota itse juhlien jäljet. Pienet on arvostukseni kohteet, mutta näin sen näen.

Kakuista puheen ollen; omassa lapsuudessani minulle riitti ihan vaan se pyöreä kermakakku, missä oli makuasioista riippuen mantsikkahilloa ja jotain. Nykyisin ne kakutkin täytyy olla niin mielikuvituksellisen näköisiä, että ihan hirvittää. Kenelle Barbi-, kenelle autokakku. Minulle mansikkakakku, kiitos.


Nyt suunnistan sinne levykauppaan. Julkiset kulkupelit rulettaa taas.