Lämmitettyä kauratyynyä en ehtinyt vielä tälle päivää kokeilla, koska piti värkätä niiden uusien ja vanhojen petivehkeiden kanssa, niin en ehtinyt muuta, kuin napata särkylääkkeen nassuun ja pitää sillä tavalla kivut pois. Katsotaan sitten huomenna uudelleen.
Kylmälle kauratyynylle oli käyttöä myöhemmin, kun mies tuli kesken päivää kotiin. Hän oli käynyt hammaslääkärissä mutkan ja tuloksena tuplaposki. Hänellä halkesi toissailtana hammas ja nyt se on enää muisto vain. Sopii toivoa, että potilas on huomenna paremmassa kunnossa.
Keitin keskellä perjantai-iltapäivää meille kaurapuuroa, koska muutakaan ei tähän hätään tämä emäntä jaksanut tehdä ja potilas ei kyennyt mitään ihmeempiä syömään. Kipu - mikä ihana tekosyy!
Tänään laitoin myös pitkästä aikaa pari työhakemusta eteenpäin. Välillä on tuntunut, että mitäpä suotta, kun mikään ei näköjään tuota tulosta, mutta sain kuin sainkin naputeltua jotakin. Johan tässä on kotihommia saanut touhuta kaikessa rauhassa.
Aiheesta tai sen vierestä luin tänään parikin hyvää merkintää. Ensin kirjoitti Peggy G, sitten Birdy. Molempien ajatuksia ja kokemuksia nyökyttelin ja yritin ymmärtää, mutta tunnistin itseäni aika paljon Pegin kirjoituksista. Kotityöt on periaatteessa jaettavissa ja jaettu meilläkin, mutta minähän se olen, joka niitä nykyään työttömänä, kotona ollessani, eniten teen. Joskus pitkin hampain, monesti ihan hyvillä mielin. Muutama vuosi sitten, kun mies oli työtön ja minä opiskelin, osat oli toisinpäin. Mies ei tosin enää näinä päivinä muista, että myös minä tiskasin ja siivosin joskus. Ei ne kaikki kotityöt hänelle kasaantuneet, opiskeluistani huolimatta.
Ehkä se lähtee kotikotoa, miten niihin kotitöihin suhtautuu ja mitä "suostuu" tekemään. En muista ikinä nähneeni esimerkiksi isäni imuroivan saati luutuavan lattioita. Perunoita kuorimassa kyllä ja roskapussin viemässä, mutta siinäpä ne "naisten" hommat. Äiti hoiti ja hoitaa edelleen kaikki talousaskareet. Ruoka oli valmiina iltapäivällä, kun isi tuli töistä kotiin ja sitten syötiin, me kaikki kolme.
Olen huomannut itsessäni samoja tapoja, kuin äitillä, mutta olen myös yrittänyt muuttaa ja vääntää rautalangasta, että ei ole pakko olla naisten kotihommia ja miesten. Niitä voi ja pitää tehdä yhdessä. Mitään tiskivuoroja meillä ei ole; ei tämä mikään kimppakämppä tai kommuuni ole, vaikkakin toivon monesti, että se tiskivuori katoaisi, kuin itsestään tiskipöydältä. Turha toivo. Joskus käy mielessä, miten mukavaa olisi, jos olisi se tiskikone - sinne vaan ne astiat ja kone pyörittää ne, yhtä lailla kuin pyykkikone tekee tehtävänsä. Siinä säästyy aikaa sitten jollekin muulle. Mutta koska meillä on vaan kahden hengen talous, olen kieltäytynyt vastaanottamasta tähän asuntoon astianpesukonetta. Ei ne tiskit pahin ongelma ole.
Silittämistä inhoan, paitsi hyvinä päivinä. Onneksi miehellä on sellainen työ, että siinä ei kauluspaitoja tarvita. Muuten uskoisin, että sekin homma napsahtaisi minulle. Tai ottaisin sen kontolleni, kuten pyykit muutenkin. Mies kyllä joskus pesee ihan omatoimisestikin tai tekee aloitteen, jos alkaa uhkaavasti näyttää siltä, että pyykkikorin alimmaisena on just se paita. Olen vain jotenkin todennut, että helpommalla pääsen (päästään molemmat), kun minä pesen pyykit. Tulevatpa ainakin oikein ripustettua kuivumaan [hymiön paikka].
Mitähän muuta.. Ruuanlaitto on miehellä paremmin hanskassa tai hänellä on se into tehdä, silloin kun tekee. Yleensä viikonloppuisin ja lomilla. Minusta nyt on melkein sama, mitä sitä syö, kunhan vain saa murua rinnan alle mahdollisimman äkkiä. Ja helposti. Ehkä siinäkin tahti muuttuisi, jos joutuisin tekemään sitä harvoin, mutta nythän sekin on arkipäivisin minun kontolla, kun olen sen itse itselleni "tehtäväksi" ottanut. Mies käy töissä - minä olen kotona. Simppeli työnjako. Vai pitäisikö minun maata päivät pitkät sohvalla ja odottaa vain miehen tilipäiviä? Ei sovi minun pirtaan.
Mutta hei, joko saa painaa pään tyynyyn?
Lisäys 22.03
Annalinda kyseli kommentissaan sängynpäädystä, siitä tämä lisäys.
Annalinda kyseli kommentissaan sängynpäädystä, siitä tämä lisäys.
Kommentit