Jos
on mahdollista, käyn mieluiten aamusta (isossa) ruokakaupassa, kuten
tänä aamuna. Onneksi paras vaihtoehto on lähikauppa, joka sekin on
tarpeeksi suuri ja valikoimaa riittää, mutta siellä ei koskaan ole
ahistavan paljon väkeä, meni sitten arkena tai lauantaina pahimpiin
aikoihin. On aika painajaisia ne iltapäiväruuhkat, joissa joutuu kassalla
jonottamaan pitkiäkin aikoja. Pakasteet sulaa, tuskanhiki virtaa kenellä jos toisella. Joku on unohtanut punnita ostoksensa ja taas ihmetellään tovi, "ai, täälläkö pitää itse punnita?"
Sehän on jo vanha virsi, että lyhin jono on (melkein) aina hitain.
Jaksaa aina ihmetyttää sekin, miksi jotkut ostavat banaaneja pussissa,
mutta sitten esim. paprikat hilluu paljaana hihnalla. Mikä idea
siinäkin on? Banaanin kuoria tuskin kukaan syö. Ei edes Wagner.
Joskus vahingossa tai pakon edessä joudun menemään isoihin marketteihin ja muistutan kassajonossa kyllä aika pian itseäni, että oliko ihan pakko, oliko? Nyt
taas työttömänä ollessa yritän käyttää aikaiset aamut hyväksi. Olen
onnistunut toistaiseksi aika hyvin, vaikka toinen puoli minusta
haluaisikin kääntää kylkeä ja jatkaa unia lämpimän peiton alla. Päivät
ovat muutenkin niin lyhyitä, että kannattaako sitä nukkumalla pilata.
Olipa muuten harvinaisen mukavaa kävellä tuolla pirteässä säässä.
Takaisin tullessa tuli jo melkein liian lämmin kaikkine kantamukseni ja
takki päällä. Hyvä, etten pipoa laittanut... Lievästi kateellisena,
ihan vaan terveellä pohjalla, katselin omakotitalojen pihoja sillä
silmällä. Olisipa tuollainen paikka.
Voisi touhuta päivän pihamaalla ja suunnitella ja istuttaa, haravoida
ja laittaa pihavaloja. Huokaus... Sunnuntain omat istutukseni
rajoittuivat tylsälle parvekkeelle. Ulkovaloja en sentään vielä
laittanut.
Työpaikkoja olen katsellut melkein yhtä ahkerasti, kuin asuntoja,
mutta pelkkää itsensä kiusaamista ne vain ovat. Mukavia tärppejä
löytyy, mutta tähän asti ne ovat olleet kaukana Pirkanmaalta. Toki
omakotitaloja täältäkin löytyy, mutta hinnat ovat aivan eri luokkaa. Ja
se on ainakin varmaa, että takaisin kotiseudulle en lähde pelkän halvan
talon perässä. Aika kriittisellä silmällä katselen niitä myytäviä
kohteita. Ihanne olisi, että sitä kokoa olisi tarpeeksi (3 - 4 h +
keittiö ym. lisukkeet) ja kunto olisi lähempänä hyvää, kuin välttävää.
Ja ehkä tärkein on se piha-alue, jota tontiksi kutsuvat. Se saa olla
pienikin, kunhan naapurin rajalle on tarpeeksi matkaa. Sellasia taloja
näkyy olevan lähinnä pienillä paikkakunnilla ja aika syrjässä.
Toisaalta olen miettinyt, että olisiko se loppujen lopuksi niin paha,
asua vähän syrjässä? Autot on käytössä ja aika maalaismeininkiin olen
jo tottunut, että tuskinpa se tiukkaa tekisi. Niin, ja posti kulkee,
vaikkei sitä tönöä joka pitäjässä olisikaan. Siellä saisi olla ainakin
rauhassa ja touhuta omiaan pihalla, ilman, että utelias naapuri on
peeseen takana kyttäämässä ja neuvoja antamassa. Niitä kyllä kysytään,
jos on tarve, ja annetaan, jos kysytään.
Mies soitti jokin aika sitten. Oli pomo kysynyt, mitä mieltä olisi, jos
nykyistä työtä jatkettaisiin vakinaistamalla. Kyllähän se käy, sikäli
mikäli se on sitten varma juttu, eikä aamupäivän höpinöitä
lämpimikseen. Olen jotenkin epäluuloinen, ainakin siihen asti, että on
mustaa valkoisella. Tähän asti jatko on ollut epävarmaa jo
vakiporukalla, niin mikä siinä nyt on niin muuttunut, että asiat
voisivat loksahtaa noin hyvin paikoilleen. Odotamme jännityksellä.
tiistai, 27. syyskuu 2005
Kommentit