Niinkuin näkyy, kerään tässä voimia ja inspistä alkaakseni pikkuhiljaa siivoamaan. Kävin aamutuimaan ruokakaupassa ja vieläkin kädet tärisee laukkujen kantamisesta, niinkuin olisin törmännyt parhaaseenkin idoliin. Nyt on joululaatikotkin ostettu ja kaapista löytyy kahvia ja glögiä. Torstaina käyn vielä kauppahallissa hakemassa jotain pientä. Mies tahtoi jo viime viikolla ostaa kinkun, joten nyt sellanenkin odottaa pakkasessa omaa paistovuoroaan. Ei ryökäle uskonut, että pienempikin käy ja mieluummin valmis, ei. Piti saada "sopivan" kokoinen ja nyt sitä varmaan syödään muodossa jos toisessa vielä juhannuksenakin. Miksi miehille pitää jotkut asiat vääntää rautalangasta, eikä siltikään aina mene perille? No, sama vika toisinaan omassa päässä.

Siivouksesta en todellakaan meinaa ottaa sen kummempaa ressiä, kuin normaalistikaan. Nyt vaan pitänee siivota ennen viikonloppua, koska voisin päästä yleisönosastoille, jos tuulettelen mattoja jouluaattona ja vielä tapanina. Ajattelinkin aloittaa kevyesti, että tänään petivehkeet ulos, huomenna käsittelyyn matot ja lattiat, muut saa tulla siinä sivussa. Viikon päästä se kaikki on jo ohi.

24360.jpg

Paketoimattomat lahjat
Eilinen päivä meni vähän piloille siinä kipuillessa, mutta iltaa kohden olo parani huomattavasti. Mies sai päähän, että lähdetään käymään kaupoilla, halusi ostaa yhden lampun, jota olen katsonut sillä silmällä jo pitkään. Toki pienellä suoralla vihjailulla oli osuutta asiaan, mutta koska mieskin sai tarvitsemansa lahjukset jo viikonloppuna, niin en pistänyt pahakseni; samalla sain vietyä ne postit laatikkoon.

Viikonloppuna, kun kävimme kaupungilla, yritin miestä saada menemään vaatekauppaan. Olinhan kuunteluttanut miehellä lauantaiaamuna Mean hauskan pätkän Veikosta. Naurettiin miehen kanssa vielä kaupungillakin, kun menimme liivikauppojen ohi. Siinä minulla toinen veikko...

Harrastuksia ja ajankulua
Illalla sain vielä päähäni alkaa järjestellä yhtä kaappia. Ei ole tarkoituksena viettää ensi viikonloppua kaapissa, varsinkaan kun kyse on "romuhyllyistä". Siellä vaan säilyy mm. minun "askarteluarsenaalini". Yhtä sekamelskaa koko kaappi. Sormet syyhyää tekemään jotain, mutta en ole vielä päättänyt, että mitä. Kortteja voisi tehdä, vaikka jo helmikuuta ajatellen, mutta ehkä niitä ehtii väsätä myöhemminkin. Jotain vain tehdäkseni (muuta kuin siivousta) tein sitten kirjepapereita, -kuoria ja osoitetarroja. Nyt niitä taas on vähäksi aikaa.

Liekkö sitten seurausta tästä, kun lukee mitä mielenkiintoisempia blogeja, niin lapsuuden harrastukset pöllähtävät mieleen aina vaan vahvempana. Keräsin lapsena kiiltokuvia, tarroja, postimerkkejä, melkein mitä vaan kiinni sai. Kierrettiin kaverin ja / tai serkun kanssa kauppoja läpi "päivää, onko teillä tarroja?" -kysymyksen kanssa ja yleensä saalis oli aika hyvä. Jos tarroja oli useampi kappale, niitä ehkä raski vaihtaakin kaverin kanssa, muuten niitä kyllä säilöi visusti ja varmasti. Ne oli mukavia aikoja ne.
Vieläköhän kaupoista saa tarroja? Ilmaiseksi siis.

Viime viikkoina olen etsinyt kaupoista kiiltokuvia. Onneksi niitä vielä löytyy, eivätkä kaikki ole Nalle Puhia tai Muumeja. Nättejä nekin, mutta tykkään vähän toisenlaisista. Ihana on huomata, miten niitä joitakin kuvia löytyy vieläkin, mitä oli silloin joskus 70-luvulla!

I niinkuin idoli
Suomi sai taas uuden idolin Ilkasta. En valita, en hihku. Eihän Pakarisen Hannan voittanutta sillä idoli-saralla näyttänyt eikä varsinkaan kuulostanut olevan, mutta minun mielestä niistä loppuajan finalisteista Ilkka oli -ellei nyt paras, niin ihan loistava valinta. Sunnuntaina vielä kun lauloi paremmin ja selvemmin, ainakin meidän teeveessä, niin voi vaan olla tyytyväinen lopputuloksesta. Tuskin tässä nyt kuitenkaan levyä ostan, mutta hiljainen kannatusääni lähtee täältä.