Silloin, kun ajatusnuppi käy ylikierroksilla, olen joko on tai off. Eilinen meni taas on -asennossa ja touhusin omiani miehen katsellessa formuloita. Se homma ei paljon vaadi, paitsi minulta extra-annoksen sietokykyä, koska en tajua, minkä hemmetin takia selostajankin pitää huuuutaaaaa. Eikö riitä, että niistä autoista lähtee järjetön ääni, niin sen lisäksi vielä pitää karjua studiossa. Miehet!

Hyvä puoli siinä oli se, että sain taas keittiössä jynssättyä työtasot ja muut. Ketkä siellä oikein sotkee? Mieli teki kovasti verhoja vaihtamaan (minun syksyn merkki), mutta ikkunanpesu ei ihan vielä tässä vaiheessa ole se homma numero yksi. Tai kun tässä aikani mutisen ja jahkailen, kettuunnun niin pahasti, että aloitan urakan - ja se on sitten siinä. Tässä hiertää nyt vain se, että kannattaako tässä mitään verhoja vaihdella, jos muutto tulee kuitenkin ennen pitkää. Toisaalta taas - mikään ei ole niin epävarmaa, kuin koko tuleva syksy, joten siinä mielessä olisi aivan hyväkin ottaa itseä niskasta kiinni ja nostaa jakkaralle ja pestä nuo kaikki. Tämä aloittaminen vain tökkii.

Mies tosin totesi taas eilen, että näinköhän raskin täältä muuttaa, kun nyt olen tutustunut uusiin ihmisiin. Piti aivan miettiä. On mukavaa, että esimerkiksi Vintistä olen saanut (pyöräily)kaverin, mutta toisaalta; blogithan on ja pysyy tätä menoa ja vaikka muutto tulisikin, ystävyyssuhteet säilyvät, jos ne on tarkoitettu säilyviksi. Tänne kun muutin, osa vanhoista kaveruus- ja ystävyyssuhteista hiipui, mutta osa taas sai uutta virtaa. Kaikki riippuu kaikesta. Oli vain niin ikävää todeta sama vanha, että kun lähtiessä sanottiin "pidetään yhteyttä", vain harva on pitänyt sanansa. Minä yhtään sen paremmin.

Tässä on oltu aika tukalissa tunnelmissa taas eilisestä asti, kun on pyöritelty tulevia. Jos en pääsisi siihen koulutukseen, saisin/saisimme lisäaikaa tähän kaikkeen, mutta jos käy toisin - en todellakaan tiedä, mitä teen. Yksiö vai kolmio, karenssi vai työ (vaikka väkisin), määräaikainen vai pysyvä osoitteenmuutos. Ei tässä nyt sentään avoeroa olla tekemässä! Niin paljon asioita, joita pitää vielä miettiä ja pähkäillä, ja suurin osa on kiinni ihan jostain muusta, kuin minusta tai meistä. Toivottavasti käynti työkkärissä selventää tätä olotilaa - tai, kuten pelkään, pahentaa.

Vaikkei muuten pullat olisikaan hyvin uunissa, niin nytpä on. Keittiöstä leijuu Kotiuunin Vaniljaviinereitten haju! Päiväkahvien aika. Pienet ne on kuulkaa köyhän bloggaajan ilot. Aamulla piti taas tehdä tikusta asiaa ja pyöräillä hakemaan lähikaupasta pyykkipulveria. Kaupan päälle mm. viinirypäleitä ja pullapussi. Ne on niitä arjen pieniä iloja!