Aamupäivän kätinöitten ja kihinöitten jälkeen voin taas hengähtää ja naputtaa pari sanaa. Kävipä niin, että vedettiin molemmat herneitä oikein kilvan nessuun, vaikka mies oli vasta niitä ostamaan menossa.

Mies sanoi aamulla lähtevänsä Bauhaussiin, joten minä jäin tekemään tänne omiani. Tahtoo sanoa, että niitä kotihommia. Minullehan ne kaikki näköjään nykyään kuuluu, kun toinen raataa töissä. Just. No, ei siinä mitään, minä tykkään olla kotona ja touhuta ja vallankin silloin, kun olen yksin kotona. Saan paljon enemmän aikaiseksi, kun toinen on jossain omilla reissuillaan tai vaikka sitten töissä. Viime aikoina on ollut muutenkin havaittavissa jälleen näitä karttelupäiviä, että mieluummin olen kotona, kuin ihmisten ilmoilla. Tietää ainakin yhtä asiaa, PMS:t vaanii uhkaavasti.

Niinpä tänäänkin laitoin pyykit pyörimään, tiskit likoamaan, kastelin kukkia, pyyhin pölyjä. Kunnes soi puhelin. Mies kysyy, lähdenkö Tammelan torille. No, en. Oli ne pyykit pyörimässä. Luurista kuuluu aikansa narinaa, mutta toteaa sitten tulevansa kotiin. Täällä toteaa, että kone on melkein sammuksissa, joten ehdotti uudelleen sitä torille lähtöä, että pitäisi herneitä saada. Olisi ostanut sillä reissulla, kun oli liikkeellä tai menisi lähikauppaan, ei siihen minua tarvita.

Siinä sitten kätistiin puolin ja toisin ja myrskyä nostatettiin, mutta niin vain sain pidettyä taas pääni, etten mihinkään lähtenyt, kun en olisi ehtinyt (jonkun täytyy tehdä niitä kotihommia ja silloin, kun se inspis osuu kohdalle, on parempi käyttää se hetki hyväksi. Harmi vain, että mies on nykyisin aika immuuni sille inspikselle. Ei näy tarttuvan sitten millään.) eikä hitto vie kyllä kiinnostanut. En ole ollenkaan sillä päällä, että jaksaisin lauantairuuhkaa jossain torilla - herneitten takia! Niin, vaikka kuulemma mansikoita olisi ostanut minulle. Juuei.

Loppujen lopuksi mies lähti yksin ja minä jatkoin tiskausta. Ei mennyt kauaa, kun ovi kävi ja pöydälle ilmestyi hernepussi ja mansikoita. Eikä varmaan missään torilla ollut ehtinyt käydä. Nyt ollaan jo ihan väleissä, ei sitä pitkään jaksa kiukutella, mutta turha oli yrittää vääntää miehelle, että yrittäisi ymmärtää minunkin kantilta. Jos hän aikoo mennä Bauhaussiin, menee sinne - silloinpahan saan hyvää aikaa tehdä omiani, eikä sitten ykskaks yllättäin päätäkin haluta myös torille ja minun pitäisi olla sormia napsauttamalla valmis. Ehei! Ei se aina toimi niin, pitäisi hänen se jo tietää. Ja kannattaako sitä Leijonaa turhan päiten ärsyttää.

Miten miehen saisi ymmärtämään ja muistamaan, että on ihan normaalia, että minä viihdyn kotona vaikka viikon putkeen, ilman ihmisiä, ilman kaupparuuhkia. Ei se ole kuin muille ongelma! Haluan olla välillä keskenäni. Piste. Kyllä se sosiaalisempi ja aktiivisempi kausi taas tulee, kun on tullakseen.