Jopa helpottaa taas, kun on maanantai! Viikonloppu meni vähän harakoille, kun ensin perjantai-illasta lauantaiaamupäivään piti kuunnella taas koiranulinaa. Just sitä samaa, mitä silloin kesällä kerran. Naapurin talonväki taisi olla reissussa ja olivat kai hommanneet taas (erin?) koiravahdin. Ei se ulina muuten häirinnyt, mutta säälittihän se koiraparka, joka joutui olemaan yksin vissiin kellon ympäri. Tai sitten siellä oli seurana tosi hyvähermoinen ja laiska koirankusettaja, joka ei liikkunut, kuin vasta lauantaina aamupäivällä. Uhkailin jo (miestäni), että kun näen sitä isäntää, kysyn, että oliko se koira issekseen, mutta saapa nähdä saanko suutani auki, kun olen tämmöinen nössö. Joku muu olisi jo mennyt oven taakse mesoamaan tai soittanut poliisit. Niinhän näissä taloissa.

Kaiken lisäksi mies on nyt kuumeessa ja räkätaudissa. Potee infulenssaa, kuten hän asian ilmaisee. Sama krohina ja kuorsaus jatkuu siis ties montako päivää. Katsottiin aamupäivällä eilinen Nörttien -jakso ja mies simahti samantien. Mukava seurata, miten se homma heillä etenee. Aika taas näyttää, iskeekö pöpöt seuraavaksi minuun. Ihmeen terveenä tässä on saanut ollakin, vaan enpä kehu tämän enempiä. Seuraava merkintä voi tulla sängynpohjalta.

Postcrossing-kortteja on lähtenyt maailmalle ja johan se ensimmäinen tuli postiluukusta, Saksanmaalta tuolta kaukaa. Tänään ajattelin kirjoittaa kaksi oikeata kirjettä, kun jäi tuo kirjoitusvaihde päälle ja tätä naputtelua saa tehdä ihan omiksi tarpeiksi. Huomenna saa kaikki taas kätevästi postitettua, kun pitää muutenkin reippailla parturiin.

Koskahan Tiina viettää avajaisia?