Eihän se niiden lasten vika ole, että kihisen kiukusta, mutta kohta ne tulee ovelle jonkun syntymäpäiväkutsun kanssa. Miten sitten suu pannaan? Pyydänkö äitinsä puhutteluun vai alanko jättämään kirjelappuja postiluukusta, että pitääkö vääntää rautalangasta? Tai sitten teen, kuten ajattelen; alan tylyksi, niin jospa joku kerta onnistun sanomaan tiukan vastalauseen.
Tuli tiskattuakin tuossa ihan tuosta vaan, iltapäivällä, kun kävin vuoropuhelua mielessäni. Kiukutti niin paljon, että jos ovikello olisi siinä vaiheessa soinut, olisin varmaan mennyt suoraa huutoa ovelle, "mitä nyt taas?" ilman, että olisin ensin edes katsonut ovisilmästä, kuka siellä on!
Asiasta kuudenteen! Olenko maininnut niistä petauspatjoista? En, mutta nytpä kerron senkin tähän samaan syssyyn. Pitihän niitä patjoja vähän leikata, kun petarit olivat jonkun verran kutistuneet, vaikka kuinka yritin kosteana venytellä ja singutella. Vähän on muhkuraisuutta nähtävissä, jopa aistittavissa, mutta eiköhän ne tasaannu painomme alla.
***
Uutisia odotellessa
"Minkä
ikäsiä me ollaan?"
"Kuin
ni?"
"No,
kun sie kattelet Vieriviä kiviä."
"Ei
ku mää oottelen uutisia."
"Just, joo!"
Kommentit