Eilen se sitten alkoi, paljon mainostettu ja hehkutettu Lost. Alun ihmettelyni Höh, joko se lentokone on tippunut? jälkeen tykästyin juonen kulkuun siinä määrin, että eiköhän sitäkin sarjaa tule katsottua myös jatkossa. Eipä torstai-illoille muutakaan tule tällä hetkellä. Jack (Matthew Fox) vaan oli jostain "tuttu", vaan en saanut päähäni, että mistä. Nyt kun tarkemmin netistä katsoin, niin ilmankos. Viiden juttuhan se on taustalla. Se on tämä naamamuisti, joka jyllää. Tai kuten Minh osuvasti sanoi Saaran blogin kommentissaan; kasvoskannaus. Sitähän se on aika pitkälle minullakin. Huono nimimuisti, mutta ihmisten naamat jäävät kyllä mieleen.

Kävin eilen pyörähtämässä kaupungilla, kun piti ostaa piuhanpätkää ja mukaan tarttui myös pari levyä. Ale-laareissa olisi ollut vaikka mitä muutakin, mutta visuus iski. Kaupungilla puolestaan meinasi iskeä ahistus ja v*tutus siitä väenpaljoudesta. Eihän nyt pitäisi olla mikään lomakaan, että sen takia sitä populaa olisi ollut niin paljon liikenteessä. No, on se hyvä, että muillakin on tätä vapaa-aikaa.

Paluumatkalla törmäsin yhteen nuoreen naiseen, jonka muistin nähneeni muutama päivä aikaisemmin. Se naamamuisti. Joskus sattuu jänniä, että joku ihminen jää jostain tilanteesta mieleeni. Voin olla ja yleensä olenkin ihan ulkopuolinen ja sivustaseuraaja, mutta niissä tilanteissa se yleensä meneekin niin, että joku tulee rekisteröidyttyä/huomattua - ja muutaman päivän päästä samaan ihmiseen törmään uudelleen. Olenkin tehnyt sen johtopäätöksen, että sillä ensimmäisellä huomaamisellani on joku merkitys, vaikken sitä vielä sillä hetkellä ymmärrä.

Niin kävi nytkin. Olimme muutama päivä sitten yhtä aikaa sen tytön ja hänen perheensä kanssa eräässä liikkeessä. He jäivät tietyistä syistä mieleeni ja muutenkin "seurasin" heitä aina välillä sivusilmällä ja toisella korvalla kuuntelin. Ei millään pahalla, vaan silkalla mielenkiinnolla, koska he puhuivat vierasta kieltä. Ei mitään englantia, eikä mitään muutakaan, mitä näillä kulmilla yleensä kuulee.

Eilen se samainen tyttö sitten tuli rohkeasti luokse ja kysyi englanniksi, että puhunko englantia. Kyllähän minä aina sen verran, etten pakoon juokse. Nuo yllättävät tilanteet ovat vaan sellasia, että kun harvoin puhun (yleensäkään outojen ihmisten kanssa), niin se ulosanti on vähän niin ja näin. Vasta kotona hoksaa, että niinhän se olisi pitänyt sanoa ja sehän se olikin se sana jne. Hän kysyi yhtä osoitetta ja koskapa suunta oli sama, jatkoimme yhtämatkaa. Oli helpompi opastaakin perille.

Tuli kyllä niin hyvä mieli, kun pystyin auttamaan ja päästin toisen pälkähästä. Päivän hyvä työ ja hyvää englannin harjoitusta!