105140.jpg
                                                    Jan Shade Beach
                                            Teksti: Nina Ramstadius

Nonnih! Nyt se on sitten korkattu, ensimmäinen myönnytys tulla kurkkimaan turvallisen kellarin suojista ulkomaailmaa. Ja sanonko minä mitä - pitää sitä ihmisen olla yksi hemmetin mettänpökkö, että edes ajatuksissa pelkää tavata uusia ihmisiä! Tai ei ne uudet ihmiset, vaan se kumma pelko persiissä ja ajatus omasta itsestä sekä kuvitellusta (?) kynnyksestä, mikä pitää ylittää. Entä jos se toinen säikähtää ja näkeekin asiat ihan eri tavalla ja se kaikki kokoon saatu räsähtää kertalaakista alas. Tiedä sitten, mitä nyt tähän kannattaa naputella, mutta onhan tätä nyt jotenkin saatava hihkuttua ulos. Mies kuuli jo osansa - ja meni päikkäreille. Taisi pitää taas omituisena, kun olin niin virtaa täynnä. Sitä se pyöräily helteillä teettää.

Eilen jo piti lukea karttaa sillä silmällä, että miten helpoiten sompailen pyörällä kohteeseen Kehräsaari. Olin jotenkin jostain kerännyt sen verran rohkeutta, että olin jo päättänyt, että minähän menen sinne, otan sen riskin - ja kierrän vaikka kaukaa pois, jos iskeekin viime tingan paniikki. Ei sitä paniikkia tullut edes Viinikan liikennehässäkässä! Perille kun pääsin, mies soittaa, joko olen päässyt perille. Kuuli kai äänestä, että "juu, ja taisin pongata just Vintin." Jännitti kyllä aika pirusti, mutta en kai nyt enää siinä vaiheessa karkuun lähtenyt, kun sinne asti olin tullut.

Vintti teki kyllä tapaamisesta niin helpon, että se jännitys oli vaan muisto vain hetken päästä! Se paikka oli hyvä valinta, vaikken sitten tehnytkään mitään kirppisostoksia. Toisaalta vähän vaivautunut olo tuli siitä, että toinen oli "töissä" ja minä se vaan ihmettelen sitä kaikkea vieressä. Tässä vaan mietin, että millä sanoilla kuvailisin Vinttiä, ettei mene liian liirunlaarumiksi ja muutenkin. Mukava ja ihana? No, vähintään (hymiöiden paikka olisi varmaan tässä.)!

Tapasin myös Saiman (Hei, hei vaan!) vähän ennen lähtöäni. Mukavaa. Loppujen lopuksi - kyllähän siinä olisi voinut olla vaikka kuinka ja pitkään ja tavata vielä muitakin, mutta ei makeaa mahan täydeltä. Sattui vaan niin hyvä päivä, että siksi kai asennekin oli näin positiivinen. Jonain toisena päivänä olisin varmaan jättänyt Vintinkin tapaamisen minkä lie tekosyyn varjolla. Aina vaan ei ole sosiaalisella päällä, ei vaan ole.

Varsinaiset jäätelötreffit menevät minun osaltani nyt ohi, ihan kyllä tarkoituksella. Halusin kokeilla kepillä jäätä ja nyt se on tehty. Selvisin hengissä ja mieli on entistäkin parempi. Hyvä, että menin - hienoa, että otin sen riskin. (Vintti, jos olet eri mieltä - saat olla, heh heh.)