Eilisestä turhuuden tiistaista ei ole kuin muisto vain ja sekin taisi johtua vaan näistä omista ailahtelevaisuuksistani. Ei siihen tohtorin diagnoosia tarvita, kun itsekin tietää, missä mättää. Kuukauden kohokohta odotuttaa itseään, tai ainakin toivon sen taas tulevan. Välillä pinna kiristyy, välillä purraan muuten vaan hammaskalustoa yhteen, ettei tarttis huutaa jumalaare! Näin sitä huomaa, miten lyhyt aika kuukausi on, kun taas tässä on tämä sama tilanne.
Näihin aikoihin osuu myös osteluinto; jos nyt kaapintäydennystä voi siksi sanoa. Rästilistaa oli taas kertynyt; roskapussit, biopusseja, hammasharjat (ei ihan kolmen kuukauden välein, mutta melkein), housut... Ei ne kyllä rästilistalla varsinaisesti olleet, mutta tarvetta uusille on ollut jo jonkin aikaa. Niin harvoin ostan uusia vaatteita (ja sen kyllä huomaa), että silloin kun sen teen, siitä täytyy mainita.
Nytkin tosin täytyy ottaa ne reissuun mukaan ja kukapa muu, kuin äiti saa ne lyhentää. Ompelukone löytyy kyllä, mutta meillä on pieniä ylitsepääsemättömiä ongelmia sen kanssa. Ja saksien. Ne lipsahtaa aina joskus vähän minne sattuu, joten se jälki ei aina ole kovin ehjää. Toki, jos olisin viksu ja eläisin tätä aikaa, antaisin niiden lahkeiden vaan olla. Mitä siitä, että ne on ravassa, kun ovat ensin kilometritolkulla imaisseet loskaa ja muuta märkää. Kuivuisipa ainakin tiet vähän nopeampaa, kun haahuilisin tuolla muiden, eh, nuorten kanssa. Mutta kuka ne sotkut siivoaa sitten kotioloissa? Niinpä.
On se hyvä, että on omasta takaa Lukunurkkaus, niin ei jäänyt kovin pahasti paitsioon, kun Blogilista äsken tökki tökkimistään. Aamu jo meinasi alkaa huonosti, kun kone ilmoitti jotakin jostain verkko-ongelmista. No, niistä kun en tarpeeksi ymmärrä, napsuttelin ja käynnistin koneen uudelleen, ryystin kahvia - ja johan alkoi toimia! Viime päivinä tosin on konekin takkuillut entistä enemmän, mutta toivotaan parasta. Onneksi on pikkukone pahan päivän varalle, niin en jaksa ottaa vielä ressiä.
Pitäisi kyllä pakata pikkuhiljaa, eikä höpistä mitä näppikselle sattuu tulemaan. Välillä taas näitä päiviä. Puhua pälpätän, kuin puuropata ja koskapa en kehtaa keskenäni puhua, annan näppiksen laulaa. Kuraattori kun vielä päästäisi hullun jännityksestä, niin mikäs tässä. Hukkuiko maili, vai osuiko ja upposi, sitä menen miettimään nyt vähäksi aikaa.
Kommentit