Sunnuntait ei ole minua varten. Ainakaan huonot sunnuntait. Eilinen meni taas kärvistellessä pyjamassa koko päivä, ei mitään virtaa lähteä ulos tai tehdä mitään järkevää. Edes syödä. Näitä aikoja taas – ihme matalapainetta.

Sen siitä saa, kun alkaa miettiä työasioita, joita ei siis ole. Iskee pahemman luokan ahistus ja muut päälle. Ole siinä sitten. Onneksi niitä päiviä on aika harvassa ja heti kun maanantai koittaa, on olokin vähän parempi. Arki on senkin takia parempi, koska silloin tapahtuu edes jotain työrintamalla; nettiin ilmaantuu uusia työpaikkoja, jokunen ehkä sellanen haettava.


Teen tässä taas yhden työhakemuksen, kunhan heräilen ensin kunnolla.
Yritystä pitää olla, ei tästä muuten tule mitään, vaikkei näytä näinkään tulevan. Käyttäisin sanaa masentavaa, mutta koska sitä viljellään nykyään niin paljon eri tahoilla eri tarkoituksiin, niin sanon vaan, että pistää mielen matalaksi.

Eilen katselin jo kaikenmaailman puutarhahommista lähtien ja mietin vähän aikaa, josko pitäisi taas kouluttautua uuteen ammattiin. Tai oppisopimuksella istuttamaan taimia. Se voisi olla ihan mukavaa ja olisipa ainakin järkevää tekemistä ja uuden oppimista. Joskus yläasteella, kun piti miettiä ammattikoulun ja kauppakoulun välillä, mielessä kävi myös Lepaa, mutta eipä silloin ollut rohkeutta eikä halua muuttaa etelään.

Kaikista kolmesta vaihtoehdosta valitsin ammattikoulun ja tässä ollaan - harmittelemassa sen aikaisia valintoja. Silloinhan se tuntui kovinkin oikealta (lukio oli viimeinen vaihtoehto). Miten siinä iässä muka pystyy päättämään, mitä haluaa isona tehdä? En minä ainakaan. Tosin onni on, että aina voi kouluttautua uudelleen ja se olikin minun ratkaisu. Nyt taidan olla taas valintojen edessä, ellei tässä pian tapahdu jotain.

Jos tekisinkin vedon itseni kanssa; töitä on saatava ennen lumien sulamista. Näillä säillä ei tee tiukkaakaan, koska joka päivä sataa uutta lunta. Etelän kevät!