Taitaa olla paraneminen hyvällä mallilla, koska sunnuntain jälkeen ei ole ollut enää kuumetta. Ei tässä nyt passaa kovin kummoisesti vielä hihkua, mutta jospa loppuviikosta olisin taas vireessä. Tilausta olisi.

Parisuhderintamalla on ollut rauhallista, kuten arvata saattoi, kunhan arkeen päästiin, mitä nyt välillä raahaudun nukkumaan toisaalle, etten töni toista mustelmille "turhan" takia. Miehen työkaveri oli vaimonsa "käskystä" joutunut käymään tutkimuksissa, kuorsauksen takia. Ketäköhän se tieto lohdutti, että on niitä muitakin.


Eilen vielä kirjoitin kauppalappua; nessuja, pottujauhoja, suodatinpusseja… mutta tänään olin sitä mieltä, että ei ole sittenkään hyvä päivä astua ovesta ulos. Ei jaksa, eikä huvita. Fyysisesti ehkä, muttei henkisesti. Hoh, jopas se kuulostaa hoopolta. Kaikkia noita kolmeakin on vielä sen verran, että pärjää reilusti huomiseen. Helppo muuttaa suunnitelmia, kun on vaan omassa päässä tehnyt ja aikonut. Tampere-korttejakin pitäisi käydä metsästämässä, kun niitä nyt joihinkin suuntiin välttämättä pitää lähettää sen Postcrossingin kautta.

Vintti muistutti tietämättään, että tässähän on myös ajankohtainen ongelma. Tuleva Yön keikka. Mennäkö vaiko eikö mennä. Olin sen jotenkin unohtanut, kun olen vain muistellut vanhoja ja samaan aikaan pitänyt mielessä Yökeikan. Parempi, että jätän miettimiset paremmalle päivälle. Se on tosin sanottava nyt tässä yhteydessä, että se on kaimani, joka Yölinjalla kirjoittelee. Minulle riittää nämä apajat. Näissäkin on joskus kestämistä.

Kaappitarkastus; on vehnäjauhoja,
kuivahiivaa, paprikoita, ananasta ja muuta rompetta. Se tietää sitä, että tänään teen pitsaa.