Miksei aina voi olla näitä päiviä! Päiviä, jollonka saan aikaiseksi vaikka mitä. Johtuuko nämä täydenkuun aatosta vai mitä luultavimmin ne on minun PMS-oireita. Ei riitä kiukuttelu, eikä herkkujen napostelu, vaan täytyy touhuta, kuin touhumuori konsanaan. Mies sanoo joskus, että olen joko tai, en siltä väliltä. Kai se pitää paikkansa. Olisi vaan helpompaa, jos näitä aikaansaannospäiviä olisi kuukaudessa pikkasen enempi.

Aamulla tein pellillisen omenapiirakkaa. Leipomisinspis olisi ehkä jatkunutkin, jos olisi ollut vehnäjauhoja tarpeeksi. En kuitenkaan niin reipas ollut, että olisin kesken kaiken kauppaan juossut, saati naapuriin kysymään anteeksi, saisinko 5 dl vehnäjauhoja. Tai ehkä parempi saldo olisi ollut 5 naapuria x 1 dl. Piirakasta on osa syöty, loput täytyy säästää loppuviikolle, kun tulee "vieraita". Tai kavereita ne on, joille maistuu omppupomppupiirakka.

Olen sulatellut sitä tosiasiaa, että nämä lusmupäivät loppuu pian.Oma aika vähenee rutkasti ja kaikki liikenevä energia menee taas varmaan "opiskeluun". Se siis on kauhukuva. Aika näyttää, mikä on tilanne oikeasti. Onneksi nyt kyse on vain kuukausista, ei vuosista. Pitempiä opiskelurupeamia en edellisen kolmen vuoden jälkeen aikonut aloittaa. Tämä koulutuspäätös syntyi muutaman hyvin nukutun yön jälkeen. Odotan kyllä mielenkiinnolla, minkälaista siitä tulee. Vielä ei edes jännitä, ainakaan paljoa, eikä just nyt.

Kävin miehen kanssa tuossa aikaisemmin tutkailemassa vähän kulkureittiä tulevaan opinahjoon. Julkisillahan se on kai taas mentävä. Toivonkipinä on, että kunto kohenisi kevään aikana sen verran, että voisin pyöräillä tuon matkan. Ei se + 8 euroa päivässä kuitenkaan niin paljon vaikuta, että koko koulutuksen ajan voisin kannattaa julkisia. Tai sitten se on jostakin muusta pois. Onneksi kesällä ei ilmesty niin paljon uusia levyjä...

1,5 tuntia tuolla reissulla hurahti, eikä tuntunut missään. Tai tuntuipas, jos ihan rehellinen olen. -10 asteen pakkanen pisti posket kohmeeseen ja kun harvemmin noin pitkiä kävelylenkkejä on tehty,  niin johan se jossakin tuntui. Vaan tekipä nannaa moinen happihyppely! Näki uusia maisemia eikä edes eksytty. Miehen suuntavaistolla, ei minun. Ainut mikä minut yllätti, oli vessahätä.

Tuossa alkuillasta ovikellon soitto säikäytti pahemman kerran. Se kun harvoin soi illalla ja nykyään vielä harvemmin, kun kaiken maailman kaupustelijat ja jehovat on vähentäneet (parempi tietenkin olisi olla kehumatta) käyntejä ja jos se soi, sen tietää etukäteen, että siellä on tulossa
kavereita. Kukaan kuitenkaan  kotiseudulta tule meille ilmoittamatta. Tämän soiton takana oli taas puhelinluettelon (2 kpl) tuoja. Vastahan se edellinen pinkka tuotiin! Vaan mitäpä niille jakajille motkottaa, ei se niiden idea ole. Nyt kohta puuttuu vaan vessasta joku opus, mutta jahka se uus Kaupunki-info taas tulee,  niin sehän joutaa sinne. On meilläkin sitten jotain vessalukemista.

Vastaan harvoin Tuntemattomaan numeroon ja silloin, kun sen virheen teen, yleensä siellä on lehtikauppias. Tänä iltana ajattelin tehdä tämän kuukauden poikkeuksen ja vastata. Yllättäin kauppasivat ristikoita! Kiitos ei. Tykkään kyllä täytellä, mutta ihan fiilispohjalta. Eikä tässä kohta varmaan ole sitä ylimäärästä aikaa, että se siitä. Vielä nyt tilaamaan ja pakkotäyttämään.

Mutta siitä kännyilystä piti sanomani, että olen sitä mieltä, että siihen ei todellakaan tarvi aina ja joka paikassa vastata. Emminä ainakaan. Pidän paljon sitä äänettömällä ja värinähälytys pitää kyllä huolen, että huomaan soiton/viestit, jos haluan huomata. Aina en ole sillä tuulella. Sitä paitsi, jos on oikeasti asiaa, niin vastaajaan on lupa jättää soittopyyntö tai tekstaa sitten sen asiansa. Tarviiko sitä urputtaa, jos en joka päivä ole tavotettavissa. Joskus ihminen käy myös vessassa (minä aika usein päivässä), niin ei aina voi olla se känny matkassa. Paras soittoääni minun mielestä on se sammakon kurnutus, sitä vaan harmikseni ei ole kaikissa puhelimissa. Ärsyttää niin maan vietävästi mennä esim. julkisilla, kun siellä yleensä on ainakin se yksi -yleensä monta muutakin- hermoja nyppivää pimpelipompelia. Näitä nykyajan ihmeitä. Entäs ne, joiden puhelin soi, mutta ne ei vaan itse sitä tajua/kuule.

Puhelinmyyjistä ja liittymäkauppaajista minulla olisi paljonkin sanomista, mutta jos nyt yritän hillitä vähän. Istun muutoin koko loppuillan tässä koneella ja sehän ei käy päinsä. Mutta itse olen mieluummin työtön, kuin alkaisin puhelinmyyjäksi (lehtiä tm. kauppamaan). Inhoan sitä niiden soittelua ja kaupittelua! Mieluiten ostan irtonumeron tai tilaan kupongilla/kirjeellä, jos jonkun lehden haluan. Monesti ne kaupanpäällisetkin ovat olleet parempia sitä kautta. Jos taas puhelinliittymän haluan vaihtaa, miksi vaihtaisin sen kauppareissulla, kun olen ostamassa maitoa. Monta vuotta, aivan liian monta, roikuin S:n liittymässä, ihan vaan tavasta, kunnes mies sai puhuttua minut ympäriämpäri tässä muutama viikko sitten. Olikin korkea aika; vähän sen jälkeen tuli ilmi, miten samainen firma kiittää työntekijöitään hyvästä tuloksesta näyttämälle heille ovea. Onpa reilu homma.