Taitaa tulla taas reissuraporttia siihen malliin, että jos
haluaa päästä helpommalla, voi vaan lukea, että hyvä ja onnistunut reissu
takana, mutta jos yhtään riittää virtaa, voi ottaa maisemareitin. Laitan kuvia Photopucketin kautta, joten voi olla, että ne eivät aina näy, jos se sivusto takkuilee. Se on voi voi.
Lähtöpäivän
aamuna kävin siellä hammaslääkärissä, joten puoli naamaa puuduksissa oli mukava
lähteä tienpäälle. Normaaliin irveeseen palautuminen kesti vajaat viisi tuntia,
mutta kyllä se on sen arvoista; eipä se paikkaaminen tuntunut missään, kun
puudutuksen kestin. En tosin muistanut, että se on just se pahin hetki. Onneksi vain
hetki. Ja nyt aion olla rauhassa ilman h-lääkäriä ainakin seuraavat 12 kk tai enemmän, jos se minusta on
kiinni.
Meillä kun ei mitään kiirettä pohjoiseen ollut, pysähdyimme
yöksi Wiikin Kartanoon. Siitä on niin monesti menty ohi, että nyt sain
päähäni, josko siitä otettaisiin yöpaikka. Ehdotus meni läpi ja vajaan vuorokauden
kokemuksen jälkeen olimme molemmat tyytyväisiä paikkaan ja kokemuksiin. Ihana
ympäristö, mukavia ihmisiä, vielä ihanampia lampaita. Kannattaa piipahtaa
paikanpäällä, vaikka vaan syömässä, ellei uni maistu.
Bäää
Het ja met
Vähän ennen unta
Seuraavana aamuna
aamupala nassussa jatkettiin matkaa. Miehellä oli luvassa työhaastattelu, joten
sinne huristelu seuraavaksi. Loppujen lopuksi homma oli sujunut paremmin kuin
hyvin. Mietintämyssyt jäi silti vielä päähän molemmille osapuolille. Minä kihisin
jännityksestä varmaan eniten.
Samalla reissulla pysähdyttiin Oulussa ja
kierreltiin aikamme siellä. Kävimme syömässä Torilla ja muutenkin
ihmettelemässä oululaista meininkiä. Siellä piti törmätä myös niihin ulkolaisiin lapsiin, jotka tulevat tyrkyttämään ruusuja. Argh! Mahtoivatko olla samaa perhettä/sukua, kuin Tampereella liikkuvat, vai onko se ihan normaalia sen maalaisilla ympäri Suomen. En kuitenkaan mennyt halpaan.
Kuvittelin jo, että siellä (torilla) voisi käydä useammin, jos vaan… Olin jo mielessäni muuttamassa Kaakkuriin, joka ohi ajaen vaikuttaa hyvältä paikalta. Kärkkäisellä käytiin pikapikaa ja tarkistin palapelitarjonnan, mutta en sortunut. Jotenkin sormet ja mieli kaipaa vaihteeksi jotain näperrystä, mutta aihevalikoima ei kolahtanut, joten täytyy jatkaa etsimistä.
Matkaa jatkettiin kotipitäjään ja sieltä
vielä mökille. Mikä ihanuus olla kahdestaan edes yksi vuorokausi mökillä! Mikä
rauha, mikä hiljaisuus! Ei kirkuneet naapurin kakarat, ei soinut ovikello (tuulikello oli ainut isompi ääni saunan seinustalla), ei
höpisseet vanhempani (niillä sitä juttua riittää ja/tai puhetta ainakin), ei ollut mitään, mikä olisi saanut minun pinnan palamaan. Pimeä tuolla metsän laidalla tosin tulee aina yhtä yllättäen, mutta onneksi on valot.
Taisi mennä viikon päivät, kun olimme mökillä. Nyt ei mitään työleiriä pahemmin
ollut, koska ilmat olivat, mitä olivat. Välillä satoi, välillä tuuli sen
verran, että minua ei järvelle saanut. Vesi oli tosi matalalla, joten
laiturilta onkiminenkin oli vähän hölmöläisen hommaa, mutta pitihän sitä
kokeilla. Ei napannut.
Mökillä ei todellakaan oltu yksin.
Siellä on jo pidemmän aikaa käynyt 1-2 jänöä,
joista tämä yksi rohkea sankari
suvaitsi näyttäytyä myös meidän aikana.
Sitä sai kuvata ja jututtaa ihan rauhassa.
Muita kavereita siellä olivat porot, metsähiiret,
koppelot, teeret ja metsot,
mutta niitä en onnistunut taaskaan kuvata.
Onneksi hirvet ja karhu pysyivät pihapiiristä poissa.
Yhtenä sataako vaiko eikö sada -päivänä käytiin pitkästä
aikaa Aavasaksalla. Alhaalla kaikki oli selkeää ja kaunista, mutta vaaran
päälle kun päästiin, ei sen sumun läpi näkynyt paljon mitään. Ei sentään
eksytty, eikä tiputtu alas, mutta harmitti kyllä, että piti sattua huonompi
ilma sille reissulle. Paikka oli muuttunut sen verran, että sinne oli tehty
näköalakatteita ja aidattu paikkapaikoin. Ei ennen vanhaan sellasia ollut,
mutta enpä ole koskaan kuullut, että sieltä olisi kukaan tippunut saati
hypännyt, vaikka humalaisten ja muiden haahuilijoiden juhlintapaikka vaara
onkin. Aikoinaan kävin useastikin juhannuksena Aavasaksalla, kun siellä vielä
järjestettiin jotain. Oli keikkoja ja vaikka mitä. Sitten se hiipui ja loppui
kai kokonaan, mutta nykyään taas sattuu ja tapahtuu. On ainakin Aawastock.
Aavasaksalla
Kirjailija Annikki Kariniemi
tai paremminkin patsas
Yksi
aurinkoinen päivä kului kotikaupungissa, kun piti täydentää ruokavarastoja,
tarkistaa sähköpostit ja tavata pari kaveria. Siinä samalla tuli kierrettyä
tuttuja maisemia ja voi juku, että iski pieni ikävän aalto. Ei sitä kaupunkia
kohtaan, vaikka ihan mukavalta se näin kesällä ja pitkän tauon jälkeen
näyttääkin, vaan niitä joitakin ihmisiä, jotka on jäänyt matkan varrelle. Mitä
kuuluu esim. Rokkipojalle, mitä muille vanhoille kavereille. Snif.
Rokkipojan pikkuveljen nykytilanteesta olen kyllä selvillä (kannattaa lukea
niitä kaikenlaisia kirkollisia ilmoituksia sun muita. Vielä kun ne
tosiaan ilmoittaisivat eronneet ja karanneet, niin mikäpä tässä
välimatkassa.), mutta ei se ole sama asia. En kuitenkaan taida uskaltaa ottaa
asiasta selvää, voin vaikka yllättyä. Näin jo unta heti silloin seuraavana
yönä, jossa se sattumalta (kuten aina niin monesti oikeasti ennenkin) tuli vastaan ja
kertoi menneensä tunti sitten naimisiin. Kaiken huippuna oli lyhyt tukka.
Emminä sellasia uutisia halua kuulla! Täytyy toivoa, että sattuma vie joskus
samoille kaduille, jos niin on tarkoitettu. Nyt sentään eletään syksyä 2006,
eikä 90-lukua.
Kotimatkalle lähdettiin vasta perjantaina, kun ei ollut mitään akuuttia. Miehelle soittivat viikolla sieltä ”uudesta” työpaikasta ja kertoivat, että olisivat halukkaita ottamaan hänet remmiin mukaan, kertoivat palkkatarjouksen ja muut, antoivat aikaa rauhassa miettiä päätöstä. Ja mehän mietittiin, pähkäiltiin ja punnittiin. Tultiin siihen tulokseen, että ei kannata. Nykyinen työ on sen verran parempi palkkainen ja etuinen, että puntari kallistui ihan reilusti tänne suuntaan. Ei voi mitään, mutta parempi ehkä näin päin. Pitää yrittää uutta mahdollisuutta joskus myöhemmin. Taisi kotiväkikin huokasta helpotuksesta, kun päätettiin jäädä tänne, muutenhan olisimme "hyvällä" tuurilla nähneet jatkossa melkein joka viikonloppu ja siitä tuskin hyvää seuraisi. Nykyisin on välit kuitenkin kunnossa, joten miksi niitä pilata liian taajalla näkemisellä.
Nyt ollaan sitten melkeinpä samassa tilanteessa, kuin ennen reissua, paitsi että syksy tuli ja sateet sen mukana. Koitetaan pysyä tuulessa mukana - ja eiköhän se onnistu, koska männä reissulla sain taas takaisin ne kulutetut kaksi kiloa. Pitää palata heti huomisesta alkaen takaisin arkeen ja hypätä pyörän selkään ja antaa mennä. Huomenna pääsen myös parturiin.
Tämän päivän aion ottaa vielä lunkisti; mies lähti omille reissuilleen, joten huusholli ja jääkaappi on yksin minun. Niin, ja tämä kone. Uusia työpaikkoja on ilmaantunut, saati lukemattomat blogit. Näppis joutuu taas koetukselle.
Olihan tätä elämää jo ikävä, vaikka kuinka yritin uskotella, että ilmankin pärjäisin.
Erehdyin.
Kommentit