Ohhoh! Menipä vähän pitkäksi tämä luova tauko. Toisaalta ihan tarkoituksella, mutta taas toisaalta, vähän vahingossa. Aika ja päivät lipesivät tässä ihan muuten vaan. Vähemmällä tosin päästiin, kun en vapunaattonakaan mitään kirjaillut, koska siitä ei olisi tullut kovinkaan hyväntuulista tekstiä.

Minusta vappu on nykyisin yksi turhimmista ja typerimmistä ”juhlapäivistä”. Muka Suomalaisen työn päivä. Niin no, jos juominen ja juhlinta käy joillekin työstä, niin mikä ettei. Ei ollut mikään yllätys lukea tämänkään vapun vietosta ja miten on ympäri Suomea taas juhlittu. Tosi sivistyneesti, taas kerran. Onneksi huomenna alkaa arki, olkoonkin, että vastassa on heti tiistai.

Viikonlopun aikana katsottiin Tjenare Kungen ja A History of Violence. Hyviä olivatten ne, varsinkin tuosta ruotsalaisesta tykkäsin. Ehdin jo ajatella, että enpäs itkenyt, mutta niin vaan kävi hassusti, että elokuvan loppu oli silkkaa liikutusta, kun siinä ensimmäinen laatikollinen Jotain Omaa oli totta. Hieno tunne! En ole sinkkua tehnyt, mutta Jotain kyllä, joten voin kuvitella sen ihan Ensimmäisen tuotoksen aiheuttaman ilon - ja epäuskon.

Mette kirjoitti taannoin naapureista, jollaisia en toivoisi omaan rappuuni. Vaikuttaa kylläkin aika uhkaavalta. Jouluntienoillahan saatiin se joulumuistaminen, mistä kirjoitinkin joskus ja nyt pääsiäisenä oli vaarana saada taas. Kielsin tekemästä, ja luulin menneen viestin perille, kun pääsiäisreissusta palattuamme saimme olla aika rauhassa, eikä sitä luvattua baakelsia näkynyt. Paitsi nyt lauantaina, oli laittanut lapset asialle ja he kiikuttivat (ärsyttävää tekonaurua nauraen, muka ujoina) leipomuksen ovelle. Huokaus. Ei minulla ollut pokkaa eikä sanoja siinä vaiheessa muuta kuin kiittää. Eihän se niiden lasten vika ole.

Nyt tietysti olisi kai pitänyt kutsua pesue kahville tai muuten kiittää moisesta muistamisesta, mutta kun en vaan kykene. En halua. Haluan itse valita, keiden (naapureidenkin) kanssa alan millekään ja tässä rapussa ei sellasia ole. Yksikin mukava perhe muutti pois. Onnelliset.

Nyt olen sitten tehnyt asiasta ongelman, että miten sanoisin tuolle naapurille, että lopettaa ne yritykset, mitä sitten onkin. En halua häneltä yhtään mitään! Niin, paitsi sen rauhan, ettei ole oven takana milloin minkäkin asian varjolla. Tai edes jos nyt kiittäisin, kun seuraavan kerran näen. En edes pitänyt siitä mausta, pienen palan  kun maistoin.

Kateeksi käy niitä asukkaita, jotka eivät tapaa naapureita tai jos tapaavatkin, niin hyvä, jos tervehditään. Se, mitä pelkään tässä tilanteessa, on se, että tilanteesta kehkeytyy pikkuhiljaa yhtä paha ja tukala, kuin Metellä. En tiedä, onko minusta vielä sanomaan suoraan päin naamaa, että vaikka asutaankin samassa rapussa, ei sen tarvitse tarkoittaa sitä, että ollaan kohta parhaat kaverit. Perkeleen hyvä kotikasvatus! Mistä saisin pokkaa sanoa just, mitä ajattelen!

Vaistot vaan kertoo, että tuon kaiken takana on jotain – se yrittää ihan selvästi jotain. Kuten joskus kirjoitin, tiedän hänestä jotain, mitä hän ei tiedä, että tiedän. Siksi olen niin varuillani, enkä usko mitään, mitä hän suustaan päästää. Se vaan, että en voi sitä tietoa käyttää väärin.

Asunnonvaihtoajatukset on ollut taas tänä viikonloppuna niin tapetilla, kun vaan voi olla. Olen jopa alkanut käännyttämään miestäni, että eikös se rivitalonpätkä olisi myös ihan hyvä vaihtoehto. Kunhan tästä päästäisiin pois vielä tämän vuoden aikana.

Äsken katselin lomamökkejäkin, josko sieltä löytyisi edes viikonlopun hengähdystauko. Pitkästä aikaa veetuttaa niin, ettei veri kierrä!