Ohhoh!
Menipä vähän pitkäksi tämä luova tauko. Toisaalta ihan tarkoituksella, mutta
taas toisaalta, vähän vahingossa. Aika ja päivät lipesivät tässä ihan muuten
vaan. Vähemmällä tosin päästiin, kun en vapunaattonakaan mitään kirjaillut, koska
siitä ei olisi tullut kovinkaan hyväntuulista tekstiä.
Minusta vappu on
nykyisin yksi turhimmista ja typerimmistä ”juhlapäivistä”. Muka Suomalaisen
työn päivä. Niin no, jos juominen ja juhlinta käy joillekin työstä, niin mikä
ettei. Ei ollut mikään yllätys lukea tämänkään vapun vietosta ja miten on
ympäri Suomea taas juhlittu. Tosi sivistyneesti, taas kerran. Onneksi huomenna alkaa arki, olkoonkin, että vastassa on heti
tiistai.
Viikonlopun aikana katsottiin Tjenare Kungen ja A History of Violence.
Hyviä olivatten ne, varsinkin tuosta ruotsalaisesta tykkäsin. Ehdin jo ajatella, että enpäs itkenyt, mutta niin vaan kävi hassusti, että elokuvan loppu oli silkkaa liikutusta, kun siinä ensimmäinen laatikollinen Jotain Omaa oli totta. Hieno tunne! En ole sinkkua tehnyt, mutta Jotain kyllä, joten voin kuvitella sen ihan Ensimmäisen tuotoksen aiheuttaman ilon - ja epäuskon.
Mette kirjoitti taannoin
naapureista, jollaisia en toivoisi omaan rappuuni. Vaikuttaa kylläkin aika
uhkaavalta. Jouluntienoillahan saatiin se joulumuistaminen, mistä kirjoitinkin joskus ja nyt pääsiäisenä oli
vaarana saada taas. Kielsin tekemästä, ja luulin menneen viestin perille, kun pääsiäisreissusta palattuamme saimme olla aika rauhassa, eikä sitä luvattua baakelsia
näkynyt. Paitsi nyt lauantaina, oli laittanut lapset asialle ja he kiikuttivat
(ärsyttävää tekonaurua nauraen, muka ujoina) leipomuksen ovelle. Huokaus. Ei
minulla ollut pokkaa eikä sanoja siinä vaiheessa muuta kuin kiittää. Eihän se
niiden lasten vika ole.
Nyt tietysti olisi kai pitänyt kutsua pesue kahville
tai muuten kiittää moisesta muistamisesta, mutta kun en vaan kykene. En halua.
Haluan itse valita, keiden (naapureidenkin) kanssa alan millekään ja tässä rapussa
ei sellasia ole. Yksikin mukava perhe muutti pois. Onnelliset.
Nyt olen sitten
tehnyt asiasta ongelman, että miten sanoisin tuolle naapurille, että lopettaa
ne yritykset, mitä sitten onkin. En halua häneltä yhtään mitään! Niin, paitsi sen rauhan, ettei ole oven takana milloin minkäkin asian varjolla. Tai edes jos nyt kiittäisin, kun seuraavan
kerran näen. En edes pitänyt siitä mausta, pienen palan kun maistoin.
Kateeksi käy niitä asukkaita,
jotka eivät tapaa naapureita tai jos tapaavatkin, niin hyvä, jos tervehditään.
Se, mitä pelkään tässä tilanteessa, on se, että tilanteesta kehkeytyy
pikkuhiljaa yhtä paha ja tukala, kuin Metellä. En tiedä, onko minusta vielä
sanomaan suoraan päin naamaa, että vaikka asutaankin samassa rapussa, ei sen
tarvitse tarkoittaa sitä, että ollaan kohta parhaat kaverit. Perkeleen hyvä
kotikasvatus! Mistä saisin pokkaa sanoa just, mitä ajattelen!
Vaistot vaan kertoo, että tuon kaiken takana on jotain – se yrittää ihan selvästi jotain. Kuten joskus kirjoitin, tiedän hänestä jotain, mitä hän ei tiedä, että tiedän. Siksi olen niin varuillani, enkä usko mitään, mitä hän suustaan päästää. Se vaan, että en voi sitä tietoa käyttää väärin.
Asunnonvaihtoajatukset on ollut taas tänä viikonloppuna niin tapetilla, kun
vaan voi olla. Olen jopa alkanut käännyttämään miestäni, että eikös se
rivitalonpätkä olisi myös ihan hyvä vaihtoehto. Kunhan tästä päästäisiin pois
vielä tämän vuoden aikana.
Äsken katselin lomamökkejäkin, josko sieltä löytyisi edes viikonlopun hengähdystauko. Pitkästä aikaa veetuttaa niin, ettei veri kierrä!
Kommentit