Piti aamulla taas odottaa, että sumu vähän hälvenee, ennenkuin lähdin autonrattiin. Reissu takana ja nyt on vähän parempi mieli, kun sain asiat hoidettua, kuten kirjeet postiin. Kun ei sitä askelmittaria vieläkään ole tullut, niin ei tässä nyt niin hirmuista intoa ole joka päivä askeltaakaan. Välillä voinee liikkua autolla. Jahka tässä sen mittarin saan, niin tiedä, vaikka kuinka innostun. Toiveajattelua.

Päivän lehdessä oli listattuna asioita, mitkä ärsyttävät ihmisiä ja niitähän riitti. Osan kyllä allekirjoitan itsekin, esimerkiksi autoilijat, jotka tulevat liikennevaloissa takapuskuriin kiinni. Onko ihan pakko? Ei sieltä minun takaa pääse sen nopeammin menemään liikennevaloista, vaikka olisi kuinka kiinni. Pahimmassa tapauksessa ei päästä ollenkaan lähtemään, jos sattuukin käymään niin, että valahdan pari senttiä liikaa taaksepäin. Mites se suu sitten pannaan? Mistä saisi sellaisia takaikkunaläpysköitä, joissa varotettaisiin takanaolijoita, että onkohan ihan viisasta ajaa niin lähelle. Siinä voip olla omat riskinsä.

Outi kirjoitti kengistä tässä taannoin ja kuinka ollakaan, menin ja muistelin tiskatessa, montakos paria niitä nyt onkaan. Aika tarkalleen 10. Tusinan verran olisi, ellen olisi yksiä "juhlamonoja" ja kesäkenkiä vienyt kierrätykseen, kun en niitä tarvinnut ja muutenkin vierastin. Kaikki kenkäparini ovat mustia, paitsi kahdet lenkkarit ovat vähän sinnepäin. Mutta löytyy; kumisaappaat, talvitöppöset lenkille, talvikengät/nilkkurit (visnu, mikä sana!), kolmenlaiset kävelykengät ja kahdet sisäkengät, joista toiset toimittavat nykyisin parvekekenkien virkaa. Että näillä on pärjättävä, ja pärjätty, eivätkä vanhemmat todellakaan ole suutareita.

Minähän sanoin, että kenkienosto ei ole siitä mukavimmasta päästä, eikä todellakaan tärkeimmästä, minne vähät rahani laitan. Sitäpaitsi säilytystilaa on muutenkin liian vähän, niin jos tässä vielä kenkiä alkaisi hamstraamaan, niin ei hyvää seuraa. Ja mihin niitä ihminen (yleensä nainen) kymmeniä pareja edes tarvitsee? Kysyn vaan!