Päätin sitten mennä sieltä, missä aita on matalin. Kahdesta kun valitsin, niin valitsin tämän uudeksi pohjaksi, kun en sitä omaa osaa tehdä. Yleensä hakkaan päätä seinään ja opettelen asian, ellen osaa, mutta nämä tietokonehommelit on sellasta latinaa, ettei kärsivällisyys kertakaikkiaan riitä. Eikä järki. Alkoi vaan se kesäinen kuvatus ahistamaan sen verran paljon, että asia piti korjata. Olkoon nyt siihen asti, kunnes kyllästyn taas. Nyt helpottaa jo vähän. Kuin myös se, että ensimmäisiä syyssateita ja -tuulia on jo ollut! Tänä aamuna piti rapata jo auton ikkunatkin.

Sosiaalisesti aktiivisempi kausi on myös alkamassa, tai ainakin merkkejä siitä. Päivät loppuvat kurssilla aikaisemmin, joten illoillakin ehtii tekemään muutakin, kuin vain ne pakolliset ja blogien pikasilmäilyt. Koulujuttuja en tarvitse enää miettiä, vaan voin käyttää vapaa-ajan miten lystään, tai olla lystäämättä. Viikon päästä voin tosin olla aika ihmeissäni, kun ne viimeisetkin kouluajatukset voi "unohtaa".. "Mitäs nyt??" (...paitsi työnhakua; uutta hakemusta vaan työstämään, kun ei siitä edellisestäkään mitään kuulunut. Eivät ole mitään ilmoittaneet, mutta netistä katsoessa vaan huomasin, että yksi nimi oli lisätty, joten ko. paikka oli täytetty. Ei sinänsä yllättänyt, mutta en vaan suosiolla ajattele niitä firmoja ja päättäviä, jotka eivät viitsi sen vertaa ilmoitella, jos ja kun paikka on täytetty. Ja turha vedota kiireisiin. Kylläpä se joillakin on hallussa tuo rekrytointi, myös se jälkityö.)

Kulunut viikko meni loppujen lopuksi nopeasti ohi, vaikka se alku takkuili ja asennevamma näkyi ja kuului, kun piti palata kouluarkeen kivan kesän ja "työn" jälkeen. Näin myös pitkästä aikaa pari kaveria; toisen kanssa nähdään ehkä muutaman kerran kuukaudessa, toisen näköjään kerran vuodessa, jos ei harvemmin, vaikka samassa kaupungissa nykyään asutaan. Nytkin olin kyllä jo siinä luulossa ollut useamman kuukauden, etten siitä tyypistä kuule suunnilleen enää koskaan ikinä, enkä samoista tietyistä syistä ollut itsekään yrittänyt ottaa yhteyttä, ajatellut kyllä monta kertaa. Yllätyinkin tosi pahasti = hyvästi, kun sain häneltä tekstiviestin. Treffattiin sitten kaupungilla kahvikupin äärellä. Vielä yllättävämpää oli kuulla hänen nykyisistä kuulumisistaan; kalja- ja viinahuuruisista päivistä ei ollut kuin muisto. Toki on otettava päivä kerrallaan, mutta ainakin tällä hetkellä tilanne näytti ja kuulosti olevan hallinnassa ja olen hänen puolestaanki jo niin helpottunut ja iloinen ja ja ja..! Tässä kohtaa voin vaan todeta, että "en olisi uskonut".. Monta vuotta ollaan tunnettu ja muutaman kerran olen nähnyt hänet selvinpäin - myös silloin viimeksi, kun nähtiin, mutta siitäkin on tosiaan aikaa reilu vuosi ja nyt se sama, mutta niin eri mies istui vastapäätä ja kertoi kuulumisiaan. Sovittiinkin, että pidettäisiin nyt yhteyttä vähän useammin, kuin tähän asti. Se sopii kyllä, kun nyt ei tarvinne "pelätä" kännisoittoja.

Omasta päästähän sen on lähdettävä, haluaako lopettaa juomisen vai ei, tai oli sitten kyse tupakoinnista tai syömisestä -tai netissä roikkumisesta. Kyllähän niitä riippuvaisuuksia riittää itse kullekin. Minäkin lopettaisin kokonaan kaikkien herkkujen syönnin, jos olisi tarpeeksi itsekuria. Joskus olin vuosia juomatta, joskus en syönyt lihaa, joskus lopetin karkin syönnin. Kaikki ne on palanneet takaisin ja ihan omasta päätöksestä. Kuten oli se lopettamispäätöskin. Voisi kai sitä pahempaankin vähät rahansa kuluttaa, mutta ne (esim. aineet yms.) taas eivät sovi minun käsikirjoitukseen. Ei edes tupakka. Käytän mieluummin ylimääräiset rahat levyihin -tässä talossa kun ei netistä imuroida saati kaverilta/kaverille poltella levyjä!