Päätin sitten mennä sieltä, missä aita on matalin. Kahdesta kun valitsin, niin valitsin tämän uudeksi pohjaksi, kun en sitä omaa osaa
tehdä. Yleensä hakkaan päätä seinään ja opettelen asian, ellen osaa,
mutta nämä tietokonehommelit on sellasta latinaa, ettei kärsivällisyys
kertakaikkiaan riitä. Eikä järki. Alkoi vaan se kesäinen kuvatus
ahistamaan sen verran paljon, että asia piti korjata. Olkoon nyt siihen
asti, kunnes kyllästyn taas. Nyt helpottaa jo vähän. Kuin myös se, että
ensimmäisiä syyssateita ja -tuulia on jo ollut! Tänä aamuna piti rapata
jo auton ikkunatkin.
Sosiaalisesti aktiivisempi kausi on myös alkamassa, tai ainakin
merkkejä siitä. Päivät loppuvat kurssilla aikaisemmin, joten
illoillakin ehtii tekemään muutakin, kuin vain ne pakolliset ja blogien
pikasilmäilyt. Koulujuttuja en tarvitse enää miettiä, vaan voin käyttää
vapaa-ajan miten lystään, tai olla lystäämättä. Viikon päästä voin
tosin olla aika ihmeissäni, kun ne viimeisetkin kouluajatukset voi
"unohtaa".. "Mitäs nyt??" (...paitsi työnhakua; uutta hakemusta vaan
työstämään, kun ei siitä edellisestäkään mitään kuulunut. Eivät ole
mitään ilmoittaneet, mutta netistä katsoessa vaan huomasin, että yksi
nimi oli lisätty, joten ko. paikka oli täytetty. Ei sinänsä yllättänyt,
mutta en vaan suosiolla ajattele niitä firmoja ja päättäviä, jotka
eivät viitsi sen vertaa ilmoitella, jos ja kun paikka on täytetty. Ja
turha vedota kiireisiin. Kylläpä se joillakin on hallussa tuo
rekrytointi, myös se jälkityö.)
Kulunut viikko meni loppujen lopuksi nopeasti ohi, vaikka se alku
takkuili ja asennevamma näkyi ja kuului, kun piti palata kouluarkeen
kivan kesän ja "työn" jälkeen. Näin myös pitkästä aikaa pari kaveria;
toisen kanssa nähdään ehkä muutaman kerran kuukaudessa, toisen näköjään
kerran vuodessa, jos ei harvemmin, vaikka samassa kaupungissa nykyään
asutaan. Nytkin olin kyllä jo siinä luulossa ollut useamman kuukauden,
etten siitä tyypistä kuule suunnilleen enää koskaan ikinä, enkä
samoista tietyistä syistä ollut itsekään yrittänyt ottaa yhteyttä,
ajatellut kyllä monta kertaa. Yllätyinkin tosi pahasti = hyvästi, kun
sain häneltä tekstiviestin. Treffattiin sitten kaupungilla kahvikupin
äärellä. Vielä yllättävämpää oli kuulla hänen nykyisistä
kuulumisistaan; kalja- ja viinahuuruisista päivistä ei ollut kuin
muisto. Toki on otettava päivä kerrallaan, mutta ainakin tällä hetkellä
tilanne näytti ja kuulosti olevan hallinnassa ja olen hänen
puolestaanki jo niin helpottunut ja iloinen ja ja ja..! Tässä kohtaa
voin vaan todeta, että "en olisi uskonut".. Monta vuotta ollaan
tunnettu ja muutaman kerran olen nähnyt hänet selvinpäin - myös silloin
viimeksi, kun nähtiin, mutta siitäkin on tosiaan aikaa reilu vuosi ja
nyt se sama, mutta niin eri mies istui vastapäätä ja kertoi
kuulumisiaan. Sovittiinkin, että pidettäisiin nyt yhteyttä vähän useammin, kuin tähän asti. Se sopii kyllä, kun nyt ei tarvinne "pelätä" kännisoittoja.
Omasta päästähän sen on lähdettävä, haluaako lopettaa juomisen vai ei,
tai oli sitten kyse tupakoinnista tai syömisestä -tai netissä
roikkumisesta. Kyllähän niitä riippuvaisuuksia riittää itse kullekin.
Minäkin lopettaisin kokonaan kaikkien herkkujen syönnin, jos olisi
tarpeeksi itsekuria. Joskus olin vuosia juomatta, joskus en syönyt
lihaa, joskus lopetin karkin syönnin. Kaikki ne on palanneet takaisin
ja ihan omasta päätöksestä. Kuten oli se lopettamispäätöskin. Voisi kai
sitä pahempaankin vähät rahansa kuluttaa, mutta ne (esim. aineet yms.)
taas eivät sovi minun käsikirjoitukseen. Ei edes tupakka. Käytän
mieluummin ylimääräiset rahat levyihin -tässä talossa kun ei netistä
imuroida saati kaverilta/kaverille poltella levyjä!
perjantai, 16. syyskuu 2005
Kommentit