...yhdessä kulkien, hei! Ja syvä huokaus.

Eilisen toivo jäi johonkin hukkajumiin, koska eipä siitä paljon merkkejä ollut. Taas mennään vähän takapakkia näissä asioissa, joista olen naputellut jo niin monta kertaa. Tai kyllä nyt taas, hyvin nukutun yön jälkeen, näyttää vähän paremmalta ja onhan viikonloppu edessä, mutta ei se poista sitä tosiasiaa, että nyt ollaan taas samassa pisteessä, kuin muutama viikko vai kuukausi sitten. Ellen sitten ajattele liian pessimistisesti.

Mies soitti eilen kesken työpäivää ja kysyi, olenko koneella. "O-olen." "Katopa, onko siellä mulle töitä." Mitä hemmettiä? Ehdin jo kuvitella vaikka mitä, potkuista lähtien. Kävi ilmi, että pomo oli ja/tai on kusettanut 6 - 0. Oli antanut periaatteessa kaksi vaihtoehtoa (ei kuitenkaan niitä potkuja), joita sai miettiä tovin. Eka vaihtoehto oli lomautus, toka työnkuvan muutos selvästi "huonompaan" suuntaan nykyisestä, ja olisi alkanut kai jo ensi viikosta.

Sen tovin jälkeen mies korjasi tilannetta 6 - 1:een, mutta eipä se enää tilannetta kovin parantanut, koska asian oikea kantti selvisi.
Mies oli päätynyt, että ottaa vastaan mielummin eka vaihtoehdon ja oli sitten kysynyt, että koskas hänet sitten laitetaan lomille. "Noo, tuossa tammi-helmikuussa, kun on hiljasempaa." WTF? Mikä lomautusuhka se tuomonen on ja varsinkaan, kun ei voi tietää, uutena pomona varsinkaan, mikä tilanne on vuodenvaihteen jälkeen, kun siitä ruuhkasta tai ruuhkattomuudesta ei tiedä edes viikkoa ennen! Ihan pöljä selitys, eikä ainakaan todenmukainen. Olisi suoraan sanonut, mitä hänellä on suunnitelmissa. Mies aikoo vielä ottaa asian puheeksi ja kysyä, mistä se kenkä oikein puristaa. Luottamus oli ainakin mennyt sen siliän tien ja maku koko hommasta. En ihmettele kyllä yhtään.

Juteltiin eilen pitkät pätkät asiasta ja kirottiin vuorotellen ko. pomon toimintaa ja toimimattomuutta ja sen kieroa peliä. Kiiteltiin kuitenkin sitä, että onneksi siellä on edes yksi työkaveri, johon voi luottaa - ainakin periaatteessa, ja joka nyt tietää tapahtuneesta, eikä voinut myöskään sulattaa. Kukapa. On se asia sen verran lähtenyt jo liikkeelle. Sanoinkin, että on se hienoa, miten blogistanissa ja oikeassa elämässä on aina kuitenkin niitä tsemppaajia ja komppaajia, vaikka välillä tuntuu, että päätään lyö seinään tai ne seinät muuten vaan tulee vastaan.

Koska mies ei suostunut toiseen vaihtoehtoon, pomo joutui nielemään suunnitelmansa ja sitä kautta varmaan pettymyksensä, kun ei ollutkaan yhtäkkiä sitä tuttua "joustavuutta". Kyllä kiltti saa olla, muttei tyhmä! Nyt mies on päättänyt sitten jatkaa sitä uuden työn hakua, ei ole kuulemma mitään mieltä jatkaa, kun samaan aikaan toisaalla pomokaverit suunnittelevat keskenään omiaan. Suhteita ja saunailtoja; niitä minä epäilen, vaikken mistään mitään tiedä, kun en ole saunanlauteilla ollut. Ei ollut mieskään, joten...

Kirottiin myös sitä tuuria, että jos vain tämän olisi tiennyt tulevaksi, olisi sen Ouluun muuton voinut kumminkin ehkä toteuttaa. Mutta mistäs näitä tietää ennakoida, varsinkaan, kun tuolla tavalla puskista tulee. Nyt ollaan taas siinä pisteessä, että entäs nyt? Mitäs nyt tehtäisiin? Jäädäkö tänne vai nostaako kytkintä; aivan sama. Espoossa on kuulemma saman firman pisteessä työpaikka auki, mutta pyysin vähän toppuuttelua.
Muuttuisiko se meininki, vaikka pomo vaihtuisi. Eikä nyt Espoo tule ensimmäisenä mieleen, kun muuttaa haluaisin. Pääkaupunkiseutua kaikki tyynni, vaikka varmasti työnsaantimahdollisuudet olisi ihan toista myös omalta alaltani.

Onhan noita firmoja ja miehen asenteella (alan lisäksi) en uskokaan, että hän jäisi kovin pitkäksi aikaa työttömäksi. Minulla on jo vuosi pyörähtänyt ympäri. Pahaa tekee ajatella, mutta myönnettävä se on. Joskus meinaa usko ja toivo loppua, että huomenna on paremmin, kun niitä huomisia on aika monta ollut jo.