Siivous on pahemman luokan pakkopullaa, jota vaan täytyy tässäkin huushollissa joskus harrastaa. Ihmettelen niitä virkeitä kotihengettäriä, jotka pitävät kodin puhtaina päivittäin ja viikottain, eikä pöly kuulu heidän sanavarastoon saati piirongin päälle.

Entäs ne, jotka siivoavat työkseen toisten koteja! Mikä on se motivaatio? Tuskin pelkkä palkka. En minä ainakaan lähtisi toisten koteja siivoamaan pelkkä rahankiilto silmissä, koska omassakin huushollissa on tarpeeksi.

Kun asuin vielä kotona, saimme äidin kanssa monta riitaa aikaiseksi siivouksesta (montakohan aihetta oli, joista emme silloin olisi riidelleet). Aina olisi pitänyt siivota silloin, kun hänelle sopi. Tiettynä päivänä, tietyllä tavalla, tietyssä järjestyksessä. Poikkipuolinen sana, niin heti oltiin vaaravyöhykkeellä. Se oli yhtä kärsimysnäytelmää se. Onneksi hälläkin on se siivousvouhotus vähän lieventynyt vanhemmiten. Olen aina ollut vähän tällanen tuulellakäypä, tunneihminen, teen asioita, joista tykkään ja silloin, kun on oikea hetki ja mieliala. Näitäpä asioita äiti ei ymmärtänyt, tai ei halunnut ymmärtää. Piti minua ongelmatapauksena kaikin puolin.

Nykyään meillä on hyvät välit. Siihen auttoi minun kotoa poismuutto ja nykyisinhän meillä on välimatkaa useampi sata kilometriä. Aikaa, jolloin nähdään, ei viitsi eikä tarvitse käyttää riitelyyn. Ja kai me molemmat olemme muuttuneet - ja viisastuneet. Antaneet tietyllä tavalla periksi toisillemme.

Mutta siivouksessa pysyäkseni! Silloin murkkuikäisenä kun halusin saada siivousintoa, laitoin Leevi And The Leavingsin soimaan. Se oli hyvää siivousmusiikkia! Nykyään tarvitsen jostain syystä vähän rokimpaa ja raskaampaa. Yksi lemppari on Zen Cafen Talo. Sitä voisin soittaa tauotta vaikka koko päivän, kun sille päälle satun. Pienestä ne on inspiraatiot haettava.