Olen yrittänyt olla hengittämättä hiljaa tämän päivän. Vähän huonolla menestyksellä. Minulla ei ole koskaan ikinä ennen ollut selkä kipeänä, en ainakaan muista. Nyt tuntuu, että kaikki ei ole ihan kotona. Siis tuolla oikealla takakyljessä.

Eihän se nyt siitä voi johtua, että petarit on olleet poissa sängystä muutaman päivän? En usko. Syytän ennemminkin tätä koneella istumista ja haahuilua eestaas. Mies totesi yltiöpositiivisesti, että josko keuhkoissa on taas jotain hämärää. En usko. Ei se samalta tuntunut muutama vuosi sitten, kun keuhkoissa oli hämärää ja päässä muuten vaan sumeaa, kun olin keuhkokuumeessa. Tämä on nyt uusi kipu, jota yritän pureskella tässä kaiken muun ohella.

Puhelin ei ole soinut. Tai soi se kerran, joten kyllä se toimii. Odotus ja jännitys siis jatkuu vielä. Tiskata uskalsin, mutta ei puhettakaan, että imuroinut olisin. Voi mennä tärkeät piippaukset ohi ja mites sitten suu pannaan. Posti toi sentään kolme postikorttia maailmalta. Mukavia piristyksiä talvipäivän keskelle.

Tämän piti olla täynnä tuupattua toivoa oleva torstai, mutta jännitys siirtyy vielä huomisellekin. Ja ne toiveet.