Aika hieno tunne pitää kädessä kirjaa ja lukea tekstejä, joihin on vahingossa törmännyt joskus kauan aikaa sitten. Teeveessä oli haastattelu nuoresta naisesta, joka kertoi omia mielipiteitään varmasti ja vakuuttavasti. Koin jotenkin niin tutuksi ja omaksi ne ajatukset mm. vapaaehtoisesta lapsettomuudesta, että piti oikein googlettamalla etsiä, kuka ihmeen Minttu Hapuli. Voiko sellasta edes olla olemassa. Onneksi oli - ja on. Siiveniskuja oli ensimmäinen blogi, jonka löysin sattumalta vuonna jotain. Linkityksiä seuraten löytyi myös Menopaussi, mutta se onkin jo toinen juttu.

Tänään aloitin lukemaan Selibaattipäiväkirjoja ja ei voi kuin todeta, että kirjana ne jutut toimii vieläkin paremmin, jos mahdollista. Hyvin kirjoitettua tekstiä, joka kestää useammankin lukemiskerran. Eikä muuten ole tullut vastaan vielä yhtäkään kirjoitusvirhettä, jonka olisin huomannut. Ärsyttää lukea kirjaa, joka vilisee kirjoitusvirheitä, mutta tuossa ei taida niitä ollakaan. Siitäkin plussaa. Ulkoasu ja koko paketti on nätti. Kyseinen kirja tulee luettua vielä uudellen, siitä olen varma. Olen tykännyt Anna-Leena Härkösen ja Eve Hietamiehen tyylistä kirjoittaa, mutta kyllä Minttu H. on samassa sarjassa. Toivottavasti kirjailijan uralleen tulee vielä jatkoa.

Mitä muuta tästä päivästä. Raskas päivä, tavallaan. Aamun sade ei piristänyt yhtään; päinvastoin, tuntui, että raskaat pilvet vaan kiertää ympyrää - vai oliko se vanne, joka kiersi omaa päätä? En ole aivan varma. Yhdet ja samat asiat vaivaa mieltä, eikä ne miettimällä ole tämän päivän aikana miksikään muuttuneet. Odottavalla kannalla olen edelleen.

Illalla käytiin Vintin kanssa pyöräilemässä. Raskas lenkki sekin - monella tavalla. Ehkä ajan hyvänä aamuna reitin osittain uudelleen; kunto on aika koetuksella, kun sopivan paha mäki sattuu kohdalle, mutta jos sitä tarpeeksi monesti kiertää, niin luulisi, että hiksan mukana lähtee muutama gramma ja huoli sille tielle. Ainahan saa toivoa.

Korkealla tornin huipulla tuuli tuiversi ja toi vedet silmiin. Välillä tuli tosi paha mieli. Paha mieli siitä, miten asiat joskus elämässä menee ja miten jotkut asiat on vielä minunkin kohdattava, tavalla tai toisella, vaikken ole yhtään valmis siihen edes ajatuksena. En uskalla ajatella kovin pitkälle, entäs sen jälkeen, kun...

Pahimmalta tuntui kuitenkin se, kun en löytänyt oikeita sanoja. Aina ei vain ole.

herv.jpg