Voihan nämä kylmät sunnuntait  käyttää näinkin. Olohuoneessa ei tarkene olla, niin on istuttava sitten koneen ääressä ja väkerrettävä jotakin, vaikka on kädet ihan kohmeessa. Eilen olin kyllä ihan vaan itse.

Katsottiin Amityville Horror ja meni taas vähän aikaa, että olin takaisin tässä hetkessä. On se kumma homma, että pitää katsoa kauhuelokuvia ja sitten sitä saa pelätä ja säikkyä, kun kuvittelee olemattomia.

Pitikö taas saada ajatuksiin se, että kannattaako sitä muuttaa vanhaan omakotitaloon (asuntoon ylipäänsä), ellei tiedä, minkälainen historia sillä on. Toisaalta ihan sama näissä kerrostaloasunnoissa. Ehkä en kuitenkaan halua tietää, mitä tässä on mahdollisesti ollut ja tapahtunut ennen meitä.

Viikko sitten sunnuntaina kun olin keittiössä tekemässä lättyjä, kesken kaiken tuli sellainen olo, että mies on jo hetken aikaa seissyt siinä selän takana vähän matkan päässä. Käännyin katsomaan ja olin jo valmis huutamaan, että onko pakko säikytellä! mutta ei siinä ketään ollut. Säikähdin niin perkuleesti, että hypähdin paikallani. Ja kun olin niin varma, että siinä oli joku ja kukapa muu, kuin mies. Mutta ei, hän oli olohuoneessa katsomassa teeveetä - ja odotti niitä pirskatin lättyjä! Vähänkö puistattaa vieläkin, kun ajattelen, jospa täälläkin on joku/joitakin, joita ei vaan näe. Vielä.

Tarttis varmaan käydä happihyppelyllä, josko ajatusnuppi taas selkenisi vähän.