Piti tänään olla muka sen verran reippaampi päivä, että lähtisin käymään kaupungilla. Mutta kuinka ollakaan, vilkaisu tilille sai minut aika helposti perumaan moiset suunnitelmat. Antaapa niiden vaivaisten eurojen olla. Eikä tässä nyt niin sosiaalisella tuulella ole muutenkaan, että huvittaisi harrastaa linja-automatkailua. Mustepöntönkin ehtii ostaa huomenna, jolloinka pitäisi olla "tilipäivä".

Päivä meinasi muutenkin lähteä vähän takkuisasti liikkeelle. Miehen kello herätti kuuden maissa, mutta sekös häntä sai ihme ja kumma tänään ylös. Yleensä se pomppaa heti tai ennen kellonsoittoa. Ehdin jo kerran töniäkin, että hei, kello soi.. Joojoo.. ja sammutti sen saamarin piipityksen. Kuinka ollakaan seuraavan kerran herään hiljaisuuteen ja kurkkaan kelloradiota. 06.40. Ja mies tuhisee edelleen vieressä. Sain taas luvan tökkiä ja toimia neiti aikana. Johan tokeni ja nousi myös ylös. "Ei tässä nyt niin kiirusta ole". Ei niin, mikäs kiire minulla, oma kännykelloni pimahtaa vasta seitsemältä. Ja mikäs kiire näihin omiin aamurutiineihin on. Kahvia saa myöhemminkin ja netti aukeaa, kun vaan painaa nappia. Siitä se päivä lähtee käyntiin.

Näinä aamuina oikeasti miettii, miten ihanaa olisi tehdä etätöitä, jos siis olisi ylipäänsä töitä, mitä tehdä. Aamuherätykset ei ole ongelma, työmotivaatiota on, pitäisi vaan olla oikeata tekemistä, josta vielä vaikka maksettaisiinkin.

Ovikellonsoitto on näinä vähemmän sosiaalisina päivinä aika kammottava ääni. Alkuviikosta oli oven takana kaikesta päätellen jehovia pitkästä aikaa. Esitteet olivat tanassa ja sen näköisiä neitejä/rouvia ei kuulu tuttaviin saati kaveriin, joten turha luulo, että ovi aukenisi. Kun eivät hyvällä uskoneet, uskokoon suljetuilla ovilla. Onneksi on ovisilmä.

Tänään sain sitten lievän rytmihäiriön, kun ovikelloa soitettiin sillä tavalla reippaasti. Jotenkin olisi pitänyt arvata, että postipoikahan se, mutta aina kannattaa varmistaa (näillä nurkilla varsinkin). Ja olihan se, toi paketin. Miestä oli kohdannut arpaonni. Ainut vaan, että puuttuu vielä se oma talo, johon tuon työpistevalaisimen voisi asentaa. Vaan tärkeintähän on voitto. Eikun osanotto.

image.asp?id=604

Josta tulikin mieleeni taannoinen teatterikäyntini. Kerrankin kannatti osua kameranlinssiin, kun siitä hyvästä sai postia. Ohessa kuva nimikirjoituksilla varustettuna. Olisin odottanut vaikka lahjakorttia johonkin esitykseen taikka vaikka koko täksi vuodeksi, mutta ei nyt makeaa mahan täydeltä. Kiva yllätys se oli tuokin!


36962.jpg
Eila Roine (Eila), Heidi Kiviharju (Likka) ja Esko Roine (Rampe)

Lisäys/korjaus:

|noone| olikin herännyt tähän päivään ja huomautti aika tärkeästä jutskasta tuolla kommenttilootassa. En nyt kuitenkaan tarkemmin selosta ko. teatteriesityksen kulkua (jos on vielä joku, joka ei ole sitä nähnyt, mutta on menossa), mutta kameran kanssa siellä likka "heilui" ja zoomaili milloin minnekin. Ja jos kun kuvaan osui, sai tuon "yllätyksen". Jokohan tämä selvitti tarpeeksi..?