Lapsena en saanut "ikinä" jugurttia saati mitään vanukkaita. Äidin mielestä ne olivat turhia herkkuja tai jotain sinnepäin. Lappapuuro, marjakiisselit ja mitä nyt vaan tee-se-itse -äiti keksi tehdä, niitä kyllä syötettiin ja opin syömään. Myöhemmin myös itse tekemään.

Nuorempana oli jo vähän joustoa ja ehkä joskus sain jugurtin, ettei aina tarvinnut kuola valuen katsoa, kun kaverit söi. Pääsin makuun. Isoksi kun kasvoin ja sain päättää itse, mitä suuhuni tungen ja mitä kaupasta ostan, olen myös ottanut lapsuuteni "puutteita" takaisin. Äiti tosin vielä muutama vuosi sitten sanoi, että eipä ole tullut mitään allergioita, kun en ole pienestä pitäen mussuttanut mitään lisäainepurkkeja, vaan kotiruokaa alusta loppuun. Tiedä sitten, onko sille mitään lääketieteellistä tukea ja selitystä, mutta uskon kyllä itsekin, että joku yhteys sillä on. Kuten sillä, että xylitolipurkan jauhaminen ehkäisee korvatulehduksilta. Olen siitä toistaiseksi elävä esimerkki. Ala-asteiässä minulla oli monesti korvatulehdus, vaan kun tulin siihen ikään, että aloin jauhamaan purkkaa, korvakivut jäivät sille tielle. Että antakaa vaan lapsille niitä purukumityynyjä! Jospa ne hiljenevätkin sitten samalla, kun mässyttävät sen aikaa, että makua riittää.

Viimeiset viikot joulun jälkeen, kun olen ollut aika hyvin sortumatta karkkiin, onkin sitten mieli tehnyt vanukkaita. Suklaata kun saa siinäkin muodossa. Ei niitä nyt purkkikaupalla nytkään mene, mutta välillä korvaa hyvinkin. Tai appelsiini, jos ei ole vanukasta. Nykyisin äiti tosin jo "hyväksyy" omaankin ruokavalioon jugurtit, tosin maustamattomana ja isälle "syöttää" joskus välipalaksi hampurilaisia. Leuka loksahti alas, kun ensimmäisen kerran muutokset näin.

Tämä nyt pälkähti mieleen, kun kahvittelin lämpimikseni ja söin yhden vanukkaan. Mittasin kuumeenkin, mutta ei ainakaan vielä ollut. Ehkä tämä kolotus on vaan iän tuomia oireita. Paree alkaa tottua jo nyt.

Aamupäivällä värkkäsin tuon digiboksin kanssa ja sain kuin sainkin toimimaan teevee-puolen, niinkuin pitää. Hyvähän se on kanavia silloin hakea, kun ei ole edes lähetystä. Mutta voi sitä onnistumisen iloa taas. Pienestä sitä täpinöi.