Taitaa olla ilmassa muutakin, kuin räntäsadetta. Itku on ollut turhankin herkässä viime päivinä. En nyt töissä ole tarvinnut pillittää, mutta kun miehelle mainitsin, mitä toisaalla on tapahtunut, en päässyt asiaani loppuun, kun jo tuli itku. Tänään kun luin lisää aiheesta, taas itketti. Ehdin viime hetkellä siirtyä näppäimistöstä kauemmaksi, etten olisi kastellut sitä. Että voikin olla niin surullinen olo toisen puolesta. Kirjoitukset on olleet niin koskettavia, mutta myös ajatus jonkun kuolemasta liikuttaa yleensä aina. Tänään tirautin itkut katsoessa Karpon ohjelmaa.

Huulessa on vuosien tauon jälkeen taas ressipaukama tai mikä lie. En myönnä kyllä, että tässä viikon aikana mitään kummallista ressiä olisi ollut, mutta ehkä se alitajunta teki työtä ja lopputulos paukahti pihalle loppuviikosta. Ehtivät ottaa henkilökorttiin kuvan onneksi jo alkuviikosta, niin siitä puuttuu ainakin se yksityiskohta. Ei siinä kuvassa kyllä muutenkaan ole mitään kehumista, mutta eipä sitä onneksi tarvitse itse katsella. Huoh. Ja minkäs sitä pärställeen voi.

Vaan parturitätipä voi! Se taikoi vanhasta tukasta taas jotain ihmeellistä aikaan ja vaikka muutos olikin aika pieni/suuri (riippuu, kumman vinkkelistä katsoo), niin olen tyytyväinen. Tällä mennään taas muutama kuukausi. Kaiken huippu oli selkähieronta. Päähieronta nyt kuuluu automaattisesti kuvioon, mutta siinä kun pötköttelin "hammaslääkärintuolissa", se alkoi yhtäkkiä hieromaan selkää, siis se tuoli! Miksi ei oikeasti hammaslääkärissä ole sellaisia hierovia tuoleja - se toimintohan veisi sopivasti huomion koko suun ronkkimiselta.

Mies on keksinyt taas uutta pohdittavaa. Hommatako toiselle autolle tallipaikka talveksi vai mitä tehdä.
Kannattaako vielä hätäillä edes talvirenkaiden vaihdolla. Myyntiäkin mietittiin, mutta ehkä se on vielä liian radikaali ratkaisu. Minusta tuntuu hetkittäin, että seisontakin, vaikkakin jossain tallissa, tuntuu aika hurjalta. Siitäkin huolimatta, että sille autolle ei ole yhtä paljon käyttöä, kuin tähän asti. Joutuisi raukkaparka vain turhaa olemaan parkkipaikalla talvipakkasessa, kun mies kulkee töissä toisella autolla ja minä sujuvasti julkisilla. Tiedä sitten, mitä tässä tehdään.

Nyt ainakin lautailen netissä hetken.