Tuli toinen lähetys (luetaan: hain postista) niitä Kotiuunin viivakoodikeräyslautasia. Nyt niitä on 2 x 4 kpl. Mikähän mahtaa olla seuraavan keräyksen anti. Onhan ne keräilyt toisinaan vähän hassuja, mutta kun kuitenkin tiettyjä tuotteita ostaa ja käyttää, niin ei ole suuri vaiva kerätä, mitä pyydetään ja laittaa kirjekuoressa menemään. Ja onpa noillekin käyttöä. Äiti antoi taannoin saman sarjan siniset juomalasit, joten kyllä nyt kelpaa. Vaihtelu virkistää tiskikaapissakin.
Poikkeuksellista oli myös se, että Jii tekstaili ja soitti aamupäivällä. Kyseli mm. tulevasta joulukuun keikasta, mitä olin itsekin pähkäillyt, mutta aika näyttää. Asioilla on nyt mutkia matkassa ja tässä on liian monta päivää aikaa sopia yhtikäs mitään. Jii ehdotti näkemistä jo tänään, mutta jouduin sanomaan ei. Taisi vähän ihmetellä, mutta ei voi mitään. Niin ihmettelen minäkin. Välillä näinkin päin. Mutta maanantaihan on heti kohta.
Isäkin soitti eilen ja pitkään puhuttiinkin. Korvaa särki ja punoitti, kuin pikkusikaa. Kiitti isänpäivämuistamisesta ja totesi, että hänenkin täytyy joskus soitella, että tulisi laskua. Niin, tai katkaisevat linjat käyttämättömänä. Oli mukava kuulla, miten hyväntuulinen hän oli ja mikäpä siinä ollessa osa-aikaeläkeläisellä.
Tunnustuksia ja vilkutuksia
Täytyy taas tehdä tunnustus, jonka takia alkaa tuntua, että meissä kaikissa asuu pieni blondi. Olen tätäkin sulatellut jo muutaman päivän, mutta nyt ajattelin siitä kirjoittaa, kun vauhtiin taas pääsin. Se, että tuolla jossain reunamilla on jokin luettelolista blogien nimiä, ei tarkoita, edelleenkään, ettenkö lukisi ollenkaan muita. Oma Suosikkilista on pidempi ja eläväisempi. Ruksin vähän mielialan mukaan, luettaviksi ja pois. Ja ainahan niitä ei-ruksittuja tulee vastaan varsinaisessa listassa, jota vilkuilen luvattoman paljon (harrastuksensa kullakin, eikö vain).
Aina välillä tulee luettua myös Ikkunaiinestä. Eikä se ole se tunnustus, vaan se, miten olen nähnyt ja katsonut sitä "käyttäjäkuvaa", vai millä nimellä niitä kutsutaan, siellä oikeassa nurkassa. Melkein järkytyin, kun kerran klikkasin sen isommaksi! Sehän näytti ihan eriltä, miten minä olen sen ajatellut ja tulkinnut näköjään huonolla näölläni.
Minun silmäkulmassa se on aina tähän asti ollut vaaleatukkainen nainen mustassa, avoselkäisessä mekossa ja hän vilkuttaa oikealla kädellään ikkunasta ulos. En nyt valitettavasti tähän hätään löytänyt sieltä sitä kommenttiketjua, missä asiasta oli puhetta, että siinähän on nainen jalat ulkona ikkunasta. Siinä nähtiin, että keskityn enemmän lukemaan tekstiä, kuin vilkuilen kuvia. Mutta kyllä taas sai nauraa itselle. Voi jestas! Meinasin jo silloin mainita asiasta kirjoittajalle itselleen, mutta olen märehtinyt tätä asiaa vähän nolona ihan keskenäni. Nyt sitten ajattelin kakistaa sen ulos, kun on sopivan hyvä päivä tulla kellarista ulos.
Kylläpä helpotti.
Kommentit