Ei ehtinyt välilyöntinäppäin kauan vinttaroida, kun tarmon ja selityksen puuskassa naputin sen paikoilleen. Niin kerta!

Mies kun istahti koneelle, oli minulla vaikeuksia pitää pokkaa, kun odotin ja odotin sitä ensimmäistä painallusta. Mitä se nyt noilla sivuilla haahuilee, menisi lukemaan sähköpostiaan ja vaikka vastaamaan, jos hyvin käy. Kohta kuului: ”Onks tässä näppäimistö jotenki irti? Täähän on ihan klenksu! Mitä sää naurat? Mitä sää oot tehny?”  Miten niin mie mittään oo tehny.

Ja sitten olikin vuorossa selittelyt ja taustaa tapahtumille ja esimerkkikuvien* näyttö. ”V*ttu sun kanssas, pitääkö kaikki rikkoa”, totesi mies, mutta ihan vaan sillä tavalla ystävällisesti, kuten meillä on joskus tapana jutella keskenämme. Sitten hän yritti irrottaa ja kiinnittää uudelleen sitä näppäintä, mutta siitä mitään tullut.

Ajattelin sitten vielä kokeilla yhtä juttua; laitoin sen rautalangan ihan vaan makuuasentoon – ja kas! näppäinhän naksahti paikoilleen, niin kuin kuuluukin ja taas lyyti kirjoittaa suit sait sukkelaan! Olin päivällä yrittänyt taas asentaa sitä hankalimman kautta, enkä tietenkään katsonut ennen irtiottoa, miten se siellä on kiinni. "Aina täytyy tarkistaa ennen irrotusta (hajotusta), miten osat on kiinnitetty paikoilleen!"

Loppu hyvin - kaikki hyvin ja massut täynnä jäätelöä!

* Olisin kommentoinut, vaan kun vierastan LJ:a.