Kappas kappas hei, se on jo heinäkuu enkä vieläkään ole saanut lämpöhalvausta! Muutamana iltapäivänä olen yrittänyt jopa olla, niinkuin en oliskaan, parvekkeella; lukenut lehtiä ja palautunut "rankan työpäivän" jälkeen. Kyllähän siinä naama vaihtaa väriä ja päivän uutisanti tulee tankattua, mutta se kuumuus - se ei vaan ole minua varten. Kaiken huippuna on naapureiden kullannuput, jotka kirkuvat ja kiljuvat pihoilla. Ulkomaan elävilläkin kun  taitaa olla vapaa kasvatus, koska sellaset parivuotiaan kokoiset saavat juoksennella pitkin poikin itekseen ja keskenään, illat pitkät, huutamassa kuin siat piikissä. Se jos mikä raastaa hermoja! Tai se, kun joku tykkää popittaa pihallaan autostereoita. Voi tätä rauhan tyyssijaa, poliisitkaan ei käy, kuin noin kerran päivässä. Saisipa sen lottovoiton, niin pakkaisin kimpsuni ja kampsuni. Mies jo katselee asuntoja sillä silmällä, mökkikin käy.

Turisti (muutaman muun lailla) kirjoitti mielenkiintoisesta aiheesta, kateudesta, tässä taannoin ja enpä voi kuin ihmetellä samaa. Ei niin, että minulle oltaisiin kateellisia (ei kai ole mitään syytä kadehtia lapsetonta, koiratonta, vuokralla asuvaa ja vielä krstalossa, vailla vakinaista työtä olevaa neljälläkymmenennellä olevaa, joka jaksaa haaveilla paremmasta huomisesta ja kitistä pikkuasioista), mutta en osaa olla itsekään kateellinen niille, joilla menee (paljon) paremmin, kuin itsellä. Ja mikä on se paremmuuden mittari? Aina on niitä, joilla menee paremmin kuin toisilla, mutta myös niitä, joilla on asiat oikeasti huonommin, kuin toisilla. Kannattaisi ehkä katsoa peiliin, niin ehkä sieltä löytyy selitys kumpaankin tilanteeseen. Toki poikkeuksia on; kaikenmaailman onnenkantamoiset ja muut hannuhanhet. Mutta noin niinkuin periaatteessa. Jos tykkää vaan räkiä kattoon ja kitata siinä sivussa kaljaa, niin eipä siinä varmaankaan ehdi tienata ja saamaan sitä omaisuutta. Mutta jos on pienestä pitäen oppinut (kotona opetettu), että leipä on tienattava ja jos mahdollista, myös se juustolärpäke, niin sitten on tehtävä sen eteen jotakin! On nostettava se peese siitä tietokoneelta ja tehtävä jotain muuta!

Miten sen voin rehellisesti sanoa, kun sanon, että minusta on hienoa, että jotkut NUORET ovat saaneet sen oman asunnon tai okt:n - tai vakityön, kun itse niistä vasta haaveilen. Ja se, että ne ovat pelkkää haaveilua, on ihan minun oma "vika". En ole saanut vakituista työtä, kun haluaisin mieluummin sen nykyiseltä omalta alalta ja niitähän ei ole osunut kohdalle, kuin pienissä erissä. Ehkä täytyy syksyllä laajentaa hakuja, jos ja kun mielin töihin. Ja vailla vakituloja on turha mennä pankkiin, eikä kotoakaan "saa" 100.000 euroa. Hyvä niin. Jaksan kuitenkin elätellä toivoa, että ehkä jonain päivänä meilläkin... Riittää, jos eläkepäivinä ehtisi nauttia omasta tuvasta ja omasta luvasta. Se mökkikin kyllä käy...

Nykyinen harjoittelupaikkani on mietityttänyt aikalailla...viimeksi tänään. Miten erilaisia ihmiskohtaloita voi edes olla! Kaikilla ei todellakaan mene käsikirjoitus parhaalla mahdollisella tavalla, vaikkakin suurella osalla sen pieleen menneen kässärin on tehnyt asianosainen itse. Taustalla voi olla myös hurlumhei-vanhemmat, mutta aika usein taustalla on myös viina ja huumeet. Kaiken pahan alku ja juuri, joiden jälkimainingeissa sitten sattuu ja tapahtuu, jos niikseen käy.

Mietin sitäkin, että jos olisinkin valinnut aikoinaan ihan eri alan, suhtautuisinko yhtä avarakatseisesti (tietyin rajoin) kaidalta tieltä pöpelikköön joutuneisiin, vai olisiko minustakin tullut vanhemmiten kyyninen virkatantta, jota ahistaa lähteä töihin aamuisin. Tai entä jos vielä voisin valita toisin, niin kannattaisiko vielä opiskella erilaista uutta. Ehkä ne aatokset kuitenkin meni vähän lämpöennätyksenkin piikkiin, mutta mielessä on käynyt myös vapaaehtoistyö, jossa voisi työskennellä kautta rantain näiden "päähän potkittujen" kanssa. Omassa lähipiirissä kun ei ole mitään tavallisuudesta poikkeavaa mihinkään suuntaan, niin mielenkiinto on kasvanut kaikkeen tässä pikkuhiljaa vuosien ajan,  nyt se vaan alkaa tuottaa satoa.