Tämä viikonloppu näyttää kuluvan taas kaikkea muuta tehden, kuin siihen, mitä pitäisi. Tai ainakin kannattaisi tehdä.
Kurssi alkaa vetelemään viimeisiä ennen työharjoittelua, niin sen
tietää, että kokeet ym. painaa päälle. Jotenkin on kuitenkin sellanen
olo, että ehtiihän sen, teen sitten kun jaksan, luen sitten, kun ajatus pysyy kasassa.
Olen touhunnut parvekkeella ja laittanut sinne vähän kukkia, ettei vaan
tule kesä ilman ampiaisia. Ostin ikisuosikkeja sinisiä orvokkeja ja
joitain muita, joiden nimestä en ole aivan varma. Oikeastaan en ole
edes varma, onko ne tarkoitettu pelkästään maahan istutettaviksi, mutta
kesän aikana tuokin selvinnee. Mielenkiinnolla seuraan tilannetta.
Sisäkukat on vieläkin käymättä läpi, mutta jahka tässä virtaa riittää,
niin seuraavaksi käyn niiden kimppuun. Muutaman olen onnistunut
laiskuuttani tappamaan tässä talven aikana, mutta ehkä olikin jo aika
vähän uusia horsmia. Sain äidiltä voittamansa lahjakortin
kukkakauppaan, joten ajattelin osan käyttää siitä ihan omaan
tarkoitukseen. Olen kyllä aina sanonut, että valmiita kukkia en osta,
mutta muutaman kerran on pitänyt poiketa. Kivointahan niitä kukkia on
kasvattaa ihan alusta asti, "varastetusta" oksan pätkästä.
Tietokonetta ei pitänyt myöskään tulla minun huusholliin, mutta
nykyisin niitäkin on kolme. Ei mahda mitään. Tulen vaan niin monessa
asiassa aina jälkijunassa, että täytyy tehdä poikkeuksen poikkeuksia.
Joskus ihan mielihyvin, joskus vähän pitkin hampain. Viimeisin höpötys
on digitaalikamera. Ajattelin vielä viime kesänä ja viime kuussa, että
minähän en sitä tarvitse, että kyllä pärjään uskollisella filmirulla
sisään-tähtäys-painallus-rullaus -kompiksellani, mutta mitä vielä!
Vajaan puolen vuoden päästä on Tampere-talossa konsertti, jonne täytyy
päästä zoomailemaan. Liput on jo. En tosin ole vieläkään muistanut
tarkistaa, onko valokuvaus mahdollisesti kielletty..? Ei kai. Olisi
kyllä niin minun tuuria, mutta ei kai nyt sellasessa paikassa.
Teatterit ymmärrän, mutta että konserttisaleissa.
Nyt sitten illan mittaan olen lukenut netistä vähän joka puolelta
vinkkejä, minkälaisen sitä kannattaisi ottaa ja nyt on jo tilaus tehty.
Ihan perusmalli, ei mitään hirveitä pikselimääriä ja
muistikapasiteettia, kun en niin hirveitä määriä edes kuvaile (ellen
sitte innostu siitäkin näin vanhemmiten ja kun tekniikka on ihan
toista). Täytyy tässä kesän ajan harjoitella ja kuvata ja yrittää olla
niinkuin en olisikaan.
Eilen melkein meinasin lähteä Särkänniemeen, kun siellä olisi ollut mm.
Apulanta ja Zen Cafe ja muutampi muu, mutta onneksi hyvin nukutun yön
jälkeen tulin toisiin aatoksiin. Paikka tökki, odotettavissa oleva
ihmismäärä tökki (yli 10 000 oli ollut, uutisoi päivän lehti),
soittojärjestys tökki. Muutenkin oli virtaa sen verran vähän, että
ajattelin parhaaksi olla menemättä. Eiköhän poikia näe taas jossain
inhimillisemmässä paikassa.
Tässä muutamana päivänä on tullut ajeltua taas autolla. Ei siinä nyt
mitään ihmeellistä pitäisi olla, mutta kun niin harvoin tulee enää
ajettua, kun mies hoitaa pääasiassa kuskin vakanssia, niin täytyy
melkein pakottaa itsensä auton rattiin, ettei aivan pääsisi unohtumaan,
miten se auto käynnistyy ja kuinka sen saa peruutettua ilman
kolarointeja. Muuten menee hyvin, mutta käsijarrulähtö tehettää
tuskantunteita, jos sellanen on pakko tehdä. Tänään piti, enkä kyllä
toista kertaa taas tee kovin helpolla.
Haikeana muistelen ensimmäistä omaa autoani, joka oli paljon pienempi
ja helpompi käsitellä, kuin tämä meidän nykyinen (mies tosin on eri
mieltä, mutta saa ollakin, hällä on kuorma-autokortti, minulla vaan AB
ja sekin pieneen autoon). Kiitos Autofindin, joka kertoi, että minun
entinen kulkupeli on nykyisin Turussa. Helpottaa, kun tietää, että se
on ainakin liikenteessä. Tuntisin varmaan heti, jos vastaan tulisi. Ja
jos tulee, niin nykyinen kuskitar älköön pahottako mieltään, jos tulen
kurkistamaan vähän lähempää, vieläkö kaikki on ennallaan.
Sitä olen kanssa miettinyt naama mullassa, että minkä takia minun on
niin vaikea sanoa negatiiviset asiat päin naamaa? Monet sanovat sen
olevan just toisinpäin, mutta minä ainakin saan suuni paremmin auki,
jos on aihetta kehua toista tai antaa muuten vaan hyvää palautetta.
Vaan annas olla jos kun tekisi mieli sanoa, että olisit sinäkin välillä hiljaa tai onko sinun pakko olla aina äänessä tai et viittis teeskennellä ja ei vois kuule vähempää kiinnostaa
(juu ei, nämä ajatukset ei koske miestä, eikä edes lähipiiriä, vaan
ihan muutamia naispuolisia, joiden kanssa on pakko olla toistaiseksi
tekemisissä). Jotenkin sitä ajattelee, että pääsee helpommalla, kun
pitää oman suunsa kiinni eikä turhaa haasta riitaa, koska sehän siitä
syntyisi, jos näitä arvon leidejä menisi arvostelemaan tai muuten vaan
kommentoimaan tuohon sävyyn. Ja koskapa heille ei kukaan mitään sano,
sama tyyli jatkuu hamaan loppuun asti ja minä puren hammasta, minkä
pystyn, etten möläyttäisi kaikkia ajatuksiani. Harmittaa kyllä tämä
tämmöinen pelkuruus tai mitä lie onkaan.
Kuinka helpottavaa onkaan sitten toisaalla purkaa näitä ajatuksia,
koska eihän nämä muut täydelliset ihmiset puhu koskaan selän takana,
ei. Minä kyllä tunnustan ja päähän siitä halkeaisi, ellei pystyisi
saman henkisten kanssa jakamaan hyvät ja huonot mietteet. Ja kuten
sanoin, hyvät asiat pystyn sanomaan toiselle päin naamaa, mutta
toisesta riippuen itsesuojeluvaisto (vaiko tyhmyys ja maalaisjärki)
estävät sen v*ttuuntuneisuuteni ilmaisun kyseisille ihmisille. Se on
jännä, miten aina on isommassa porukassa vähintään yksi, joka on
minulle kuin punainen vaate. Lohduttaa kylläkin se, että ei kaikkien
ihmisten kanssa tarvitsekaan tulla toimeen. Joka toisin väittää, minä
väitän, että se on teeskentelyä.
lauantai, 14. toukokuu 2005
Kommentit