Olinkin ihmetellyt, miksi mies ei ole tehnyt popcorneja muutamaan päivään. Omat poksautteluni voidaan laskea kahden käden sormin, mutta mies niitä tykkää rouskuttaa elokuvia katsellessa. Joskus saatan kerjätä pari kourallista, mutta siinä se.

Olen joskus tarjoutunut tiskaamaan ("ei sitä aina tartte pestä") kyseisen poksauttelukattilan; yksi niitä tavaroita, jotka olen hyväksynyt tähän yhteistalouteemme miehen huushollista. Se on kuulemma ja näköjään hyvä kattila just tuohon hommaan; Hackmanin vanha kasari, jossa on lasinen kansi.

Nyt se oli nostettu sopivasti tiskipöydälle, oikein tyrkyllekö lie vai muuten vaan pois tieltä, koska mies hoiti eilen kokkauspuolen. Menin totta kai kurkkimaan kannen alle. Eipä siellä mitään näkynyt. Ei niin, koska pohja oli aivan musta! Ei ihme, että tässä on pidetty taukoa.

Sainpa taas jynssätä patasudilla sieluni kyllyydestä! Tuli aivan entinen elämä mieleen, jolloin tykkäsin tiskivuoroista - mitä palaneempi kattila tai vuoka, sen tyytyväisempi olin. Siinä jos missä näki työnsä tuloksen, eikä kyllä yhtään turhasta palkka juossut. Oli mukava uppoutua tiskinurkkaan miettimään syntyjä syviä ja purkaa mahdollinen kiukku siellä. Sama homma oli äsken ja nyt kattila kiiltää reunoja ja pohjia myöten. Kyllä passaa illalla taas ostaa jyviä ja poksautella!