Erilaisissa virastoissa on töissä ihmisiä ja empaattisia ihmisiä, on virkailijoita ja virkaintoisia virkailijoita. Tänään kohdalleni osui mukava ja empaattinen ihminen, joka oli vielä ystävällinen ja asiallinen. Takana siis käynti ilmoittautumassa ja päivittämässä tiedot, että edelleen olen työttömänä työnhakijana. Kiitos sinne tiskin toiselle puolelle!
Asiat kuitenkin selkenivät taas monelta kantilta, syystä, että tiskin toisella puolella oli ihminen, joka otti asioista selvää, kuunteli ja ehdotti, ei hätäillyt (myönsi, että maanantaipäivät eivät sovi niin pitkille "istunnoille" - no, tiedän sen ja siksi vältänkin maanantaisin käyntiä, jos se minusta on kiinni). Jossain asiassa hän kävi kysymässä neuvoa virkasiskoltaan, joka kuulosti just sellaselta, joka oikeasti vähät välittää työttömistä, kunhan vaan itsellä on tuoli vankasti peeseen alla ja joka vaan tuijottaa ohjeita ja säännöksiä, ei pysty asettumaan sieltä tiskin takaa ollenkaan asiakkaan tilanteeseen, vaan voi lukea naamasta ja äänestä jo kuulla, mitä hän on mieltä; "mitäs läksit, oma vikas".
Ei ole ihme, jos joskus kuulee huonoja kokemuksia asiakkailta, jotka kyseisissä paikoissa joutuvat asioimaan. En tarkoita, että pitäisi lässyttää voi voi ja ymmärrän sen, että säännöt on, joita pitää noudattaa ja asiakkaillakin on omat velvollisuudet ja oikeudet sun muut, mutta se, että miten se virkailija tuo ne julki, on tässä se pointti. Onko tympeä töksäyttelijä vai empaattinen ja ystävällinen, joka yrittää ajatella asiakkaan kannalta. Voin rehellisesti sanoa, että aikoinaan tietyissä töissäni olen yrittänyt ainakin ajatella asioita ja tilanteita aina sen asiakkaan kannalta. Joustoa ja ymmärtämistä, toisen housuihin asettautumista - niillä pääsee paljon pitemmälle, kuin töykeällä ja tiukalla asenteella.
Entäs nyt sitten tämä oma tilanteeni. Koulutuksen suhteen sain uutta tietoa, joka selventää vähän tätä soppaa. Toisaalta sain uutta mietittävää, jonka voisin toteuttaa täällä Tampereella. Ehkä on otettava vastaan, mitä tulee, mutta toisaalta saada samalla aikalisä muuton suhteen. Jos olisin yksin liikenteessä, ei näitä asioita tarvitsisi näin paljon miettiä; sen kun lähtisin taas kohti uutta kaupunkia, mutta onneksi on tuo mies ja hänen kahleensa tänne.
Hiksa tuolla kulkiessa tuli, mutta oli se sen kaiken arvoista. Kilot eikun karisee, ainakin grammamäärissä. Kävinpä ostoksillakin, kun mielessäni ajattelin, että tarvitsen välillä jotain kevennystä tähän härdelliin.
tiistai, 8. elokuu 2006
Kommentit