Jokohan
nyt ajatus kulkisi vähän paremmin, kuin aamulla. Hyvin nukutun yön jälkeen
heräsin aivan kamalaan päänsärkyyn. On se kumma, että
vanhemmiten ei tarvita, kuin tupakansavua ja valvomista, niin seuraavana päivänä saa kärsiä huonosta hapesta. Nuorempana sitä jaksoi paljon paremmin ilman mitään
sivuvaikutuksia.
Yön eilinen keikka. Mitähän siitä sanoisin. Ei ainakaan mitään
uutta ollut kuvioissa mukana, vaikka ei se keikkaa huononna, eikä se tullut yllätyksenä. Hyvä oli aloitus
ja hyvä on jatkaa kevättä eteenpäin. Sitä vaan jotenkin nykyisin odottaa ihan
toista, mitä loppujen lopuksi irti saa. Hyvä keikka se oli, ei siinä mitään.
Mukava katsoa, kun lavalla on tuttu naama, joka nauttii työstään ja tekee sen
täysillä. Tai ainakin niin täysillä, kuin vaan voi.
Väkeä riitti myös, kuten
aina. Menin paikanpäälle viime tingassa, koska luotin siihen, että ennen
aikojaan ne ei kuitenkaan ala soittaa ja tyhjänpanttina siellä en jaksa haahuilla. Eipä ollut kameralle pahemmin käyttöä,
koska en tunkenut enää siinä vaiheessa etualalle, jossa kuvat ehkä voisivat
onnistuakin. Ainakin paremmin, kuin takana. Takana tosin näkee sen
kokonaisuuden paremmin; valotkin, jotka Yöllä on tosi hienot. Paitsi silloin,
kun ne killittää suoraan silmiin. Ehkä vielä joku keikka otan taas sen riskin ja
menen sinne eturiviin, jotta voin näpsiä kuvia, joista on jotain iloakin. Ennen
vanhaan saattoi antaa pitkille vieruskavereille kameraa lainaan ja ne sitten
näpsivät kuvan, kaksi ja olihan niissä eroa, kun vertasi omiin ottamiin. Ei
ollut päitä edessä.
Muistin taas, miksi niin tykkäsin lokakuisesta Tampere-talon
konsertista. Siellä ei tarvinnut väistellä seilaavaa kaljakippokansaa, eikä
mistään suunnasta tullut kaljoja tai tuhkaa päälle. Tilanne olisi varmaan aivan
toinen, jos olisin samassa jamassa, mutta kun en ole. Selvin päin joutuu
kestämään kännisten sekoilut ja muut. Toki joukossa on aina niitäkin, jotka
osaavat käyttäytyä, juomisestaan huolimatta. Eilenkin.
Mitä sitten
keikkasettiin tulee, niin siihenkin minulla olisi taas pari sanaa sanottavana, mutta
annanpa olla. On vaan jännä, että kylmät väreet kyllä kulkee vanhojen biisien
aikana, mutta nämä uudet ja muutaman vuoden vanhat, muutamaa poikkeusta lukuun
ottamatta –niin, jaksan aina ihmetellä, että miksi niitä pitää soittaa vuodesta
toiseen. Toki nämä on taas makuasioita, mutta minullahan on ollut tapana ruikuttaa
milloin mistäkin. Yöllä kun kuitenkin on minun mielestä paljon parempiakin
kappaleita, eikä niin loppuun soitettuja, kuin ne muutamat, joita aina kuulee. Reiluun 20 vuoteen mahtuu muutama keikka, joten otan oikeuden myös kommentoida.
Kaikesta huolimatta oli hyvä juttu, että
menin – nyt pärjään taas muutaman kuukauden eilisellä annoksella. Ja sitä mieleistäni settiähän voin soittaa kotona, eikä tule edes päänsärky.
Aamulla lähdettiin käymään liikenteessä, kun halusin saada vähän raitista ilmaa, jospa se olisi helpottanut oloa. Ehdittiin sitten käydä Nokialla asti ja Kauppahallin kautta kotiin. Nyt alkaa helpottaa. Voisin vaikka lukea muutaman blogin ja ihastella kuvia.
Kommentit