Jokohan nyt ajatus kulkisi vähän paremmin, kuin aamulla. Hyvin nukutun yön jälkeen heräsin aivan kamalaan päänsärkyyn. On se kumma, että vanhemmiten ei tarvita, kuin tupakansavua ja valvomista, niin seuraavana päivänä saa kärsiä huonosta hapesta. Nuorempana sitä jaksoi paljon paremmin ilman mitään sivuvaikutuksia.

n eilinen keikka. Mitähän siitä sanoisin. Ei ainakaan mitään uutta ollut kuvioissa mukana, vaikka ei se keikkaa huononna, eikä se tullut yllätyksenä. Hyvä oli aloitus ja hyvä on jatkaa kevättä eteenpäin. Sitä vaan jotenkin nykyisin odottaa ihan toista, mitä loppujen lopuksi irti saa. Hyvä keikka se oli, ei siinä mitään. Mukava katsoa, kun lavalla on tuttu naama, joka nauttii työstään ja tekee sen täysillä. Tai ainakin niin täysillä, kuin vaan voi.

Väkeä riitti myös, kuten aina. Menin paikanpäälle viime tingassa, koska luotin siihen, että ennen aikojaan ne ei kuitenkaan ala soittaa ja tyhjänpanttina siellä en jaksa haahuilla. Eipä ollut kameralle pahemmin käyttöä, koska en tunkenut enää siinä vaiheessa etualalle, jossa kuvat ehkä voisivat onnistuakin. Ainakin paremmin, kuin takana. Takana tosin näkee sen kokonaisuuden paremmin; valotkin, jotka llä on tosi hienot. Paitsi silloin, kun ne killittää suoraan silmiin. Ehkä vielä joku keikka otan taas sen riskin ja menen sinne eturiviin, jotta voin näpsiä kuvia, joista on jotain iloakin. Ennen vanhaan saattoi antaa pitkille vieruskavereille kameraa lainaan ja ne sitten näpsivät kuvan, kaksi ja olihan niissä eroa, kun vertasi omiin ottamiin. Ei ollut päitä edessä.

Muistin taas, miksi niin tykkäsin lokakuisesta Tampere-talon konsertista. Siellä ei tarvinnut väistellä seilaavaa kaljakippokansaa, eikä mistään suunnasta tullut kaljoja tai tuhkaa päälle. Tilanne olisi varmaan aivan toinen, jos olisin samassa jamassa, mutta kun en ole. Selvin päin joutuu kestämään kännisten sekoilut ja muut. Toki joukossa on aina niitäkin, jotka osaavat käyttäytyä, juomisestaan huolimatta. Eilenkin.

Mitä sitten keikkasettiin tulee, niin siihenkin minulla olisi taas pari sanaa sanottavana, mutta annanpa olla. On vaan jännä, että kylmät väreet kyllä kulkee vanhojen biisien aikana, mutta nämä uudet ja muutaman vuoden vanhat, muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta –niin, jaksan aina ihmetellä, että miksi niitä pitää soittaa vuodesta toiseen. Toki nämä on taas makuasioita, mutta minullahan on ollut tapana ruikuttaa milloin mistäkin. llä kun kuitenkin on minun mielestä paljon parempiakin kappaleita, eikä niin loppuun soitettuja, kuin ne muutamat, joita aina kuulee. Reiluun 20 vuoteen mahtuu muutama keikka, joten otan oikeuden myös kommentoida.

Kaikesta huolimatta oli hyvä juttu, että menin – nyt pärjään taas muutaman kuukauden eilisellä annoksella. Ja sitä mieleistäni settiähän voin soittaa kotona, eikä tule edes päänsärky.

Aamulla lähdettiin käymään liikenteessä, kun halusin saada vähän raitista ilmaa, jospa se olisi helpottanut oloa. Ehdittiin sitten käydä Nokialla asti ja Kauppahallin kautta kotiin. Nyt alkaa helpottaa. Voisin vaikka lukea muutaman blogin ja ihastella kuvia.