Maaliskuun ensimmäinen päivä. Tästäkö se taas alkaa. Kevään kohinan
"odotus", vaikka ulkona on -15. Enemmänkin olisi, jos tuo hemmetin
mollukka ei paistaisi täydeltä terältä. Mieluiten -25, kuin killittävä
auringonpaiste päin naamaa. Kohtuus siinäkin paistattelussa. Huomaan
taas, että en todellakaan ole kevät/kesä ihmisiä. Syksy on Se juttu,
mikä ei aiheuta näitä matalapaineita ja muita mielialan vaihteluita. Ei
ainakaan näin paljon.
Kävin eilen lyhentämässä hiuskuontaloa. Taas menee muutama viikko ellei
kuukausia. Oli tosi mukava istahtaa siihen tuoliin, kun tiesi mitä
tuleman pitää; päähieronta ennen kaikkea. Nannaa. Parturista kun
pääsin, olin tiputtaa hammaskalustoni kadulle. Palelin niin sikana,
etten paremmin sitä sano. Ulkona ei ollut kuin kymmenkunta
pakkasastetta, mutta olo oli kaikkea muuta. Piti mennä kahville, mutta
päätin lähteä suorinta tietä ensimmäisellä linjabiilillä kotiin.
Pysäkillä odottaessa hirvitti katsoa nuoria neitejä, joilla selkä
paistoi (toppa?)takin alta. Miten jotkut tarkenee niin vähissä
vaatteissa?? Onko se joku ikä tai/ja tottumiskysymys? Eikö niillä ole
äiti käskenyt lapsena ja vähän vanhempana pukemaan
villahousuja/damaskeja/toppapöksyjä/karvalakkia/... (ääripää on sitten
ne, joilla on pipo päässä kesät talvet...). Ehkä sen takia itse yritän
vielä nykyäänkin pukeutua sään
mukaan. Kiitos siitä opastuksesta ja ojennuksesta äidille. Nyt
parinkymmenen vuoden jälkeen voin jo myöntää reilusti, että oli se aika
monessa asiassa oikeassa.
Eilisen loppupäivän kärsin sitten päänsärystä. Se on harvoin kipeä,
mutta sitten, kun sitä särkee, särkeekin kunnolla. Yököttävä olo siihen
kaiken kukkuraksi, niin ajattelin jo, että josko se migreenin pukkasi.
Muistin kyllä aika pian, että sehän on kuulemma viisasten sairaus.
Tavallista pään ja niskan särkyä minulla siis. Tiukkaa teki, että
jaksoin katsoa maanantain ykkösen (aka Tahdon asia).
Olipa mukava, kun Marleena
päätti palata sohvalta. Onhan se tosi, että välillä soffailu tekee vaan
hyvää. Jos ei muuten, niin itselle. Ajatuksille. Ja mikä pakko on
tullakaan blogiin kirjoittamaan, jos ei ole oikeastaan asiaa, mutta
"tulinpa nyt kuitenkin kertomaan, että ei minulla mitään asiaa ole...".
Viikonloppuna olisi tarkoitus mennä katsomaan Kokkola. Pessimisti minussa jaksaa höpöttää, että pitikö ostaa liput hyvissä ajoin, varmaan tästä olotilasta kehkeytyy kevään tauti
ja se on siinä! Elämäni ensimmäinen oikea teatteriesitys onkin vain
haavetta. Mutta toivotaan nyt parasta, että tästä mieli ja olo vielä
paranee.
tiistai, 1. maaliskuu 2005
Kommentit