Maaliskuun ensimmäinen päivä. Tästäkö se taas alkaa. Kevään kohinan "odotus", vaikka ulkona on -15. Enemmänkin olisi, jos tuo hemmetin mollukka ei paistaisi täydeltä terältä. Mieluiten -25, kuin killittävä auringonpaiste päin naamaa. Kohtuus siinäkin paistattelussa. Huomaan taas, että en todellakaan ole kevät/kesä ihmisiä. Syksy on Se juttu, mikä ei aiheuta näitä matalapaineita ja muita mielialan vaihteluita. Ei ainakaan näin paljon.

Kävin eilen lyhentämässä hiuskuontaloa. Taas menee muutama viikko ellei kuukausia. Oli tosi mukava istahtaa siihen tuoliin, kun tiesi mitä tuleman pitää; päähieronta ennen kaikkea. Nannaa. Parturista kun pääsin, olin tiputtaa hammaskalustoni kadulle. Palelin niin sikana, etten paremmin sitä sano. Ulkona ei ollut kuin kymmenkunta pakkasastetta, mutta olo oli kaikkea muuta. Piti mennä kahville, mutta päätin lähteä suorinta tietä ensimmäisellä linjabiilillä kotiin. Pysäkillä odottaessa hirvitti katsoa nuoria neitejä, joilla selkä paistoi (toppa?)takin alta. Miten jotkut tarkenee niin vähissä vaatteissa?? Onko se joku ikä tai/ja tottumiskysymys? Eikö niillä ole äiti käskenyt lapsena ja vähän vanhempana pukemaan villahousuja/damaskeja/toppapöksyjä/karvalakkia/... (ääripää on sitten ne, joilla on pipo päässä kesät talvet...). Ehkä sen takia itse yritän vielä nykyäänkin pukeutua sään mukaan. Kiitos siitä opastuksesta ja ojennuksesta äidille. Nyt parinkymmenen vuoden jälkeen voin jo myöntää reilusti, että oli se aika monessa asiassa oikeassa.

Eilisen loppupäivän kärsin sitten päänsärystä. Se on harvoin kipeä, mutta sitten, kun sitä särkee, särkeekin kunnolla. Yököttävä olo siihen kaiken kukkuraksi, niin ajattelin jo, että josko se migreenin pukkasi. Muistin kyllä aika pian, että sehän on kuulemma viisasten sairaus. Tavallista pään ja niskan särkyä minulla siis. Tiukkaa teki, että jaksoin katsoa maanantain ykkösen (aka Tahdon asia).

Olipa mukava, kun Marleena päätti palata sohvalta. Onhan se tosi, että välillä soffailu tekee vaan hyvää. Jos ei muuten, niin itselle. Ajatuksille. Ja mikä pakko on tullakaan blogiin kirjoittamaan, jos ei ole oikeastaan asiaa, mutta "tulinpa nyt kuitenkin kertomaan, että ei minulla mitään asiaa ole...".

Viikonloppuna olisi tarkoitus mennä katsomaan Kokkola. Pessimisti minussa jaksaa höpöttää, että pitikö ostaa liput hyvissä ajoin, varmaan tästä olotilasta kehkeytyy kevään tauti ja se on siinä! Elämäni ensimmäinen oikea teatteriesitys onkin vain haavetta. Mutta toivotaan nyt parasta, että tästä mieli ja olo vielä paranee.