Kävästiin aamulla torilla ihmettelemässä. Ajatus oli ostaa auringonkukkia, mutta mukaan lähtikin mansikoita, herneitä ja sipulia. Ja hyvä mieli. Herneistä (niistä tori-versioista) en ole koskaan perustanut, mutta mies niitä saattaa näköjään popsia vaikka millä mitalla. Jonkun palkon/palvon kohdalla sanoi, että "matoja", enkä uskonut. Piti sitten kurkata itse, enkä minä mitään nähnyt. Paitsi mustia pieniä pilkkuja. Kääntelin ja vääntelin ja väitin, että siellä mitään matoja ole - kunnes herneen alta piilosta pilkisti iljettävä pieni tuhatjalka. Taisipa kuolla pelkästä kiljahduksestani. Puistattaa mokomat luikerot. Kastemadot siedän, siinä menee raja.

Tänä viikonloppuna aioin kovasti käydä koulujuttujen kimppuun, mutta mitä vielä... Mies lähti tuunaamaan autoa (pakkeloimaan pakua) ja minä laitoin tiskit likoon, josko saisin ne edes alta pois. Työharjoittelu loppuu muutaman viikon päästä ja syksyllä jatkuu kurssi, loppuakseen melkein heti, enkä ole saanut tehtyä sen eteen vielä yhtään mitään. Ahistaa. Kesä menee niin huomaamatta töitä tehdessä, ettei ajankulua edes huomaa. Tai huomaa sen siinä vaiheessa, kun jäljellä on enää niin-ja-niin-vähän viikkoja. Surettaa jo nyt, että joudun lähtemään harjoittelupaikastani pois, koska se on just sellasta työtä, mitä voisin kuvitella tekeväni myös palkan eteen. Vaan eipä se onnistu; hyvä, kun nykyiset vakinaiset saavat pitää paikkansa. Tykännyt olen olla ja sehän se kai tärkeintä on?

Eilen päätin, että syksyllä viimeistään, jos en löydä töitä tämän kummemmin, niin menen myös vuokrausfirman kirjoille. Onhan niitä vähän joka lähtöön tässäkin kaupungissa. Ei kai se ota, jos ei annakaan ja miehellä on siitä myös hyviä kokemuksia muutaman vuoden takaa. Tähän saakka vain olen jänistänyt ja vedonnut siihen, etten tunne kaupunkia tarpeeksi. Kulkuongelmatkin ehkä ratkeaa osittain sillä, että nyt on toinen auto käytössä (edellyttäen niiden molempien toimivan). Enää tarvitaan vaan sitä uskallusta ja parkkipaikkoja.