Jotkut päivämäärät ja tapahtumat tekevät hassuja muistijälkiä, jotka pompsahtelevat aina välillä mieleen. Kuten nyt taas tänään. Vuonna 1984 olin melkein samassa jamassa, kuin nyt. Illalla  pukkaa keikkaa. Täpinän laatu oli tosin monta kertaa rankempi ja päällepäin näkyvämpi, kuin tänään. Jos ja kun minulle sanottiin 22 vuotta sitten, että "kyllä se tuosta tasaantuu ja rauhoitut sinäkin", en uskonut vaan nauroin, joskus jopa loukkaannuin.

Vaan tottahan se toinen puoli. Ikää tuli lisää, maailma ja musiikki muuttui, ajatukset ja tunteet myös. Tietyistä syistä johtuen tai niiden ansiosta sydän sykkii kuitenkin aina, hamaan loppuun asti, tiettyyn suuntaan. Hykertelen ja naatiskelen, toisinaan jopa kärvistelen, mutta sinne ne edelleen mahtuvat sydämen nurkille.

Kaksi kirjainta.