Aioin kirjoittaa ihan jostain muusta, mutta menin lukemaan
iltapäivälehtien otsikoita. Piti sitten nähdä sekin, miten se Elstelän poika
oli menehtynyt. Arka paikka. Muistot vuosien takaa meinasivat hypätä
takavasemmalta. Silloin se vaan ei ollut vahinko.
Luin eilen loppuun sen Anu
Myllärin Adoptio -kirjan. Siinäpä oli yksi parhaita kirjoja, joita olen lukenut, heti
Yhden yön tarinan jälkeen. Liikuttava ja ajatuksia herättävä. Omakohtaiset
"adoptiokokemukset" rajoittuu vain pariin ”tapaukseen”; yksi (suomalainen) tuttava on
adoptoitu ja lapsuudesta muistan, miten kotikaupungissani oli tulossa jonnekin
perheeseen ulkomailta lapsi. Siitä nousi aikamoinen häly, ymmärrettävistä syistä. Hän on ehkä nyt niitä kirjassakin mainittuja
harvoja päälle 3-kymppisiä, ensimmäisiä Suomeen otettuja.
Muuten tuo asia ei
ole pahemmin minua koskenut, mutta mielenkiintoista oli lukea se tarina ja Myllärin
kokemuksia Suomesta ja suomalaisten ennakkoluuloista ym. suhtautumisesta.
Suosittelen kyllä kirjaa, jos jo ylipäänsä tositarinat ihmisten elämästä yhtään kiinnostaa. Ja
ilman muuta tuo kirja kannattaa sellasten vanhempien lukea, jotka edes
harkitsevat adoptiota. Minusta siinä tuli paljon hyviä kyseenalaistamisia ja ”herätyksiä”
monesta asiasta ja kokemuksen syvällä rintaäänellä siitä toisesta vinkkelistä, lapsen näkökulmasta.
Kommentit