Sadun kysymys edellisen merkinnän kommenttilaatikossa sai aikaan pienen aatoksen päin näköä, että koskakohan olen tänne viimeksi mitään kirjoittanut. Päivät hurahtaa hurjaa vauhtia, illat vielä hurjempaa - pysy siinä sitten mukana. Ei onnistu. Kukatkin unohtuu kastella; nuokkuminen vasta muistuttaa, että jotain tarttis tehrä. Laiskuudellahan ei tietenkän ole näiden asioiden kanssa mitään tekemistä. Parvekelumet hävisivät omaa vauhtia, kun tuli taas nämä ihme etelän kelit. Olisi nyt pysynyt se lumi maassa, kun niin kovalla tohinalla piti sataa.

Kovalla tohinalla olen jatkanut sitä kenkien metsästystä. Tulos: heikko, ellei peräti nolla. Kaupat on täynnä minun mielestä toinen toistaan kamalampia kenkiä! Ellei ne ole kusiluistimia, niin joku muu niissä mättää, etten kelpuuttaisi edes ilmaiseksi. Sitten kun katselee ihmisten kenkiä, niin joko ne hyvät kengät on jo jollain jalassa (harvoin!) tai sitten meinaa leuka loksahtaa, että miten noillakin voi kävellä (jaa, ei voi vai? Sitähän minäkin.). Tänään näin eräällä tytöllä kyllä pohjat! Siis kengät parhaasta = pahimmasta päästä; niissä oli kärkeä varmaan pikkulusikan pituudelta ja leveydeltä. No, onhan se likka aina ja joka paikassa kärjenmittaa aikaisemmin perillä. Ehkä se oli tarkoituskin, vauhti oli aikamoinen.

Joskus vuosia sitten löysin Oulusta paritkin kengät; kävelypopot kesäksi ja talvikeleille maiharit. Niillä maihareilla sai monenmoisia katseita ja kysymyksiä; kohteliaat tädit ihmettelivät ääneen, jotta "onpas sulla kuluneet kengät" jne. Ne mitään kuluneet olleet, vaan mustaharmaalaikulliset. Ihan parhaat kengät (toki vaan omasta mielestä), mitä koskaan olen omistanut. Itkua tuhersin, kun molemmat parit aikanaan hajosivat ja niistä piti luopua. Sen jälkeen en ole yhtä mieluisia kenkiä löytänyt. Jos oikein muistan, kauppa oli Einon kenkä tai joku sinne päin. Vieläköhän niitä on olemassa? Mikähän myisi samantapaisia popoja täällä?

Toinen ihmetyksen aihe tuli vastaan erään takin muodossa. Luulin löytäneeni hyvän takin, mutta kas! Siihen vajaan 90 euron hintaan ei sisältynyt minkäänlaisia taskuja; ei sisällä, eikä ulkona. Sinne sai jäädä se palttoo. Kyllä nyt vähintään nenäliinoille ja heijastimelle taskut pitää olla!

Minunhan ei pitänyt töistä kirjoittaa "ollenkaan", mutta pakko hihkua, että tällä viikolla pääsin aloittamaan aivan uuden asian parissa. Joka päivä tulee kamalasti uutta asiaa ja opittavaa/opeteltavaa, mutta tykkään siitä kovasti. Pääsin tekemään sellasta työtä, mistä olen viime vuosina vähän niin kuin kautta rantain haaveillut ja kuitenkin tuo saamani pesti tuli kuin kirkkaalta taivaalta yllätyksenä. Positiivisena yllätyksenä. Palaset loksahtivat sattumalta paikoilleen.

Tiedossa on, että eläkkeelle en siitä työstä jää, mutta minulle riittää nämäkin tulevat kuukaudet. Päivät menevät suit sait sukkelaan, eikä pahemmin tarvitse peukaloita pyöritellä tyhjän panttina. Edelleenkään en voi blogia kirjoittaa, mutta se on voi voi. Päivän mittaan on paljon mielenkiintoisempaa tehtävää. Ja entäs ne lähimmät työkaverit? Ihan hulvattoman hauskoja ja hyviä tyyppejä. Nyt työpäivien jälkeen poskipielet on vähän puutuneita nauramisen jälkeen. Vaan parempi hauska päivä, kuin viikko tervanjuontia ja sunnuntaiangstia. Niitä en ole vielä tilannut.

Lauantaille olen tilannut terveyttä, hyvää säätä ja reipasta musiikkia. Tiedossa on treffit. Jänskättää, kuin tässä käy. Kaikki muu varmaan natsaa, mutta musiikin reippaudesta voidaan olla montaa mieltä.

Mutta ensin liukastellaan torstai ja perstai! Ja muistakaa se heijastin! Turhaan te siellä kuljette mustina möykkyinä - tai laittakaa edes niille koirillenne valot tai mitä nyt ylipäätään narun jatkona vedätte tai mikä vetää teitä. Mokomat!