Pitäisi piilottaa lankakorilaukku tästä asunnosta ihan tyystin, josko se hillitsisi tätä kutomisvimmaa. En ole vielä laittanut puikkoja ristiin, mutta pelkkä ajatuskin niiden olemassaolosta ja muutamasta lankakerästä hotsittaa sen verran, että pahaa pelkään, miten tässä vielä käy. Olisipa ainakin jotain vaihtelua tähän näppiksen naputteluun.

Nuorempana syksy ja kutominen kuuluivat aina yhteen. Samaan tahtiin, kun nailonit päätyivät jalkaan, minä aloitin uuden villapuseron. Lisäksi tein sukkia (kantapäätä tuskin enää osaisin ulkomuistista tehdä) ja vanttuita. Sellasta perustekemistä, millä sai ajan kulumaan ja tekemistä käsille ja luppoaikoihin.

Virkkausta harrastin myös joskus, mutta olen niin huonomuistinen niiden kuvioiden teossa, että kyllästyin aika nopeasti. Muutenkin minusta kutomalla saa enemmän käytännöllistä aikaan, koska ei minusta päiväpeiton tai verhojen virkkaajaksi ole. Tilkkupeittoa tein monta vuotta, mutta sekin on vuosikaudet ollut valmis/keskissä - riippuen vähän, miltä kantilta sitä katsoo.

Löysin taannoin siivotessa kaappien kätköistä käsityökorilaukkuni ja siitä asti ne puikot ovat kummitelleet mielessä. Jos en muuta saisi aikaiseksi, niin kaulahuivia voisin vääntää ja kääntää. Eiköhän se tekniikka siitä muistu mieleen. Väritkin on jo mielessä, tosin ne kerät on vielä kaupanhyllyillä.

Vielä kun muistaisin, miten ne silmukat luotiin, niin avot!