Eivät ne huoltomiehet tulleet, kuin vuorokauden myöhässä, mutta pääasia, että kävivät. Kaikki muuten kunnossa, kuulemma, paitsi rasvanpuute joissain tuuletusikkunoissa ja pientä märkyyttä jääkaapin edustalla. WTF!? Se tästä nyt vielä puuttuu! Onneksi vessa sai puhtaat paperit (no, harvemmin siellä pyykkiä kuivatetaankaan ja suihkun jälkeen pidetään ovi auki; ei siinä tunkkaisessa loukossa muuten käy pieni pirukaan). Pieniin rasvanpuutoksiin ei ole itse edes kiinnittänyt huomiota, koska kaikkeen tottuu, mutta se jääkaappi vaatii uudelleen tarkistusta, sikäli mikäli tarvitsee tehdä jotain. Mitä? Se jää nähtäväksi.

Illalla mies kuitenkin pääsee töihin kun revitään se kaappi seinästä irti ja katsotaan pelon sekaisin tuntein, mitä sieltä takaa löytyy, jos löytyy, koska se kaikki ”paha” on jo maton alla. Niin näytti mittari. Minähän en mitään tunnusta! Mitään näkyvää vesivuotoa ei ole ollut, joten sen täytyy olla se ”joku vesi”, mikä valuu itsekseen sieltä takaa. Pakastimen sulatin silloin, vaan kun en muista, milloin. Kovilla pakkasilla. Kai sekin jostain merkinnästä olisi löytynyt, mutta enpä hoksannut sanoa, että odottakaas hetkinen, tarkistan blogistani.

Taas oli kiva huomata, miten eri tavalla miehet käyttäytyy. Toinen (nuorempi) otti kengät pois, kun taas se nestori lampsi asunnossa, kuin ei mitään omituista olisi. Onneksi on vielä luminen kausi, eikä koiranpaskat ole pahastikaan valloittaneet pihamaata, saati rapa.

***

Pari ensimmäistä Postcrossing-korttiakin oli mennyt perille. Ihmeen pitkään ne olivatkin matkalla, mutta johan alkoi tapahtua. Tai sitten ihmiset rekisteröivät ne "kaikessa rauhassa". Nyt voinen odotella ensimmäisiä omia kortteja saapuvaksi. Jo olisi aikakin -laskujen tilalle. Tällä hetkellä näyttää siltä, että vuokran kun maksaa, omalle tililleni jää reilut 6 euroa. Sillä mennään taas tosi pitkälle. En valita, totesin vain tilanteen.