Taitaa olla aika pitää vähän pitempi paussi tässä hääräämisessä. On kuulemma lähtenyt mopo käsistä. Minulta!? Höpö höpö!

Aloitin muistaakseni tiistaina tämän huushollin kääntämisen ja ikkunoiden pesun ja verhojen vaihdon, mutta nyt alkaa pakosta loppu häämöttää. Silloin harvoin, kun minulle iskee tämä inspis, se vaan riistäytyy käsistä ja leviää huoneesta toiseen. Kevyesti on tullut käveltyä monia kilometrejä (askelmittari on tosin hävöksissä), että välillä jalat ja selkä huutaa hoosiannaa. Puntarikin näyttää miinusta kilon verran. Siitä se alamäki taas alkaa, toivon ma!

Seinä tuli vastaan siinä vaiheessa, kun totesin, taas kerran, miten kyllästynyt olen muutamiin huonekaluihin. Ne ovat kulkeneet mukana ensimmäisestä asunnostani asti, muut ovat tulleet matkan varrella. Oli valkoinen kausi, oli pyökkikausi, muutama muu siinä sujuvasti seurana. Nyt on tuntunut jo pitempään, että tämä ei suju, tämä yhteiselo minun ja muutamien huonekalujen kanssa. Ja koskapa muuttamaan ei päästy tähän hätään, oli tehtävä niitä muutoksia tässä asunnossa. Kaiken lisäksi on syksy ja sehän tietää aina uuden alkamista, vaihtelun virkistävää vaikutusta.

Sohvat vaihtoivat paikkoja, mutta koska yksi vaihtoehto jätti nojatuolin mentävän aukon, oli pakko laittaa sohvat entisille paikoilleen. Ei tässä ole aikaa eikä varaa lähteä kauppoja kiertämään hullunkiilto silmissä. Voi törmätä vaikka hirmumyyjiin, jotka saavat ostamaan myös uuden kirjahyllyn ja pari uutta mattoa. Ties mitä muuta. Possukaapin raijasin vuorostaan keittiöön miehen vastusteluista huolimatta. Meinasi tulla perheriita, mutta lupasin, että kannan kaiken takaisin ajan oloon, jos se oikeasti näyttää pöljältä. Halusin vaihtelua tähän asuntoon, niin nyt sitä sain. Kompromissina laitoin paljon possuja talviunille laatikkoon. Ne herännevät sieltä sitten vasta uudessa kodissa.

Makuuhuoneesta lähti osa kirjahyllyistä olkkarin puolelle; kaikista  omista vastusteluistani huolimatta. En ehtinyt kantaa yhtä osaa vessaan, kun mies tuli ja pani stopin koko touhulle. Ei auttanut, vaikka kuinka yritin selittää, että siihen kaappiin saisi piiloon kaiken sen ylimääräisen rojun, mitä nyt on pitkin poikin, vessapaperirullat ja pesuaineet, ehkä muutaman pyyhkeen (se taas toisi lisätilaa vaatehuoneeseen). Täytyy kärvistellä vessareissut siis jatkossakin, kunnes keksin uuden ratkaisun. Päältätäytettävässä pesukoneessa on puolensa. Tässä tapauksessa se huonompi; ei voi pitää säilytyspaikkana.

Sain viimein laitettua myös vanhan levysoittimeni soittokuntoon. Tai kuntoon ja kuntoon, kun yksi kaiutin on konehuoneessa, toinen olkkarissa. Ei mikään hifistelyn riemuvoitto, mutta mehän ei siitä välitetä. Koska kaiutinpiuhan sai mahtumaan olkkarin puolelle seinän läpi menevästä tv-antennireiästä (kiitos entisille asukkaille!), niin tokihan ongelman ratkaisin sillä. Nyt voin kuunnella vaikkapa Jukeboxia täällä, samalla kun vuodatan. Oi, onnea!

Ai niin! ja mikä tärkeintä! Nyt on tämä tietokonenurkkauskin kääntynyt ihan uuteen suuntaan. En enää tuijota tyhjinä hetkinä nurkkaan, vaan ulos ikkunasta viistosti ja huomaamattomasti.  On tämä outo tilanne, mutta ei mahdoton. Taitaa ollakin ainut onnistunut muutos tällä kertaa.

Vielä on jotain pientä jäljellä, kuten keittiön kaaos, mutta se on pientä. Mies on onneksi hoitanut muonituksen ja jopa tiskasi eilen! Rasti seinään.

Tämän päivän olen pähkäillyt muutakin. Olen ihmetellyt, mitä kummaa tässä päivässä 14.9. on. Äsken sen hokasin; sain ajokortin tänä kyseisenä päivänä, tosin monta vuotta sitten. Kaasua!