Sain aamulla tehtävän etsiä miehen jonkun töihin liittyvän vihkon, joka on taas jostain kumman syystä kadonnut jäljettömiin. Meillä ei katoa sukkia, mutta muuten kyllä miehen tavaroita. Hänhän sitä ei tietenkään ole hukannut ja minunhan se pitäisi tietää, missä se on, kuten aina ennenkin. Ei ole montaakaan päivää aikaa, kun etsimme yhtä muuta työrompetta. Työhuoneestahan se sitten löytyi, kun vaan viitsi vähän siirrellä kirja- ja paperikasoja. Mutta ei, minä sen olin piilottanut.

Ehdin nytkin etsiä ja todeta, että se vihko ei ole täällä. Sen on pakko olla miehellä autossa tm. koska vastaankaan se ei tullut. Kuinka ollakaan, mies soitti joku aika sitten muissa asioissa. Vasta sitten, kun totesin, etten ole vihkoa löytänyt, muistaa hän mainita, että juuei, se onkin työkaverin autossa. Mitäs minä sanoin!

Eilen meinasi mennä yöunet, kun mies huomasi nukkumaan mennessä, että työpuhelimesta on päässyt loppumaan akku. Eihän siinä mitään, töpseli seinään vaan ja eikun virtaa koneeseen. Mutta mikähän se pin-koodi oli? Kaksi kertaa kokeili, kolmatta ei uskaltanut, koska sitten se olisi mennyt sulki. Onneksi siinä oli soitonsiirto päällä, joten ei siinä sen kummempaa hätää tullut. Sain taas syyn muistuttaa, että eikö olisi kannattanut jo silloin, kun sai mokoman työkännykän, kysyä siltä edelliseltä haltijalta, jotta mikähän siinä on se koodi ja vaihtaa oma. Vaan ei. Nyt sitten kävi, kuten olen ”pelännyt”, vaikkei se minun asiani ollutkaan. Niin paitsi, että olihan se. Kun kuulemma kukaan ei ollut katsonut sen vertaa eteisenpöydällä, että mikä on virtatilanne. Juuei, minulla on omakin puhelin, jonka perään katsoa, niin vielä miehen kännyköistä huolta pitämään. Ei kiitos.

Onneksi heilläkin on viksua henkilökuntaa töissä, joten se ongelma on nyt kuulemma hoidettu – ja on vaihdettu oma pin-koodi. Kysyin sen varmuuden vuoksi, että muistan sen sitten seuraavalla kerralla, kun mies tulee sitä minulta kysymään. Pitäisiköhän tässä jotenkin huolestua miehen hajamielisyydestä? Tosin, "ainahan" se on ollut samanlainen.

Viikonloppuna paistoin pullia taas muutaman pussillisen. Niitä viivakoodejahan minä jahtaan, pullista niin väliä, vaikka herkkua nekin on. Ja hyvä, että paistoin, koska huomenna tulee kaveri Lahdesta käymään, niin on pöydässä muutakin, kuin kahvia. Tämänkertainen keräyskampanja on minun makuun vaan vähän tylsä, koska tarjolla on vain akkainlehtiä ja voi valita vaan kolmesta lehdestä – joista jo Kodin kuvalehti tulee. Olisipa ollut taas astioita tarjolla, vaikka Teema -mukeja, jos eivät muuta keksi. Vessapaperiakin kuluu kiitettävästi, joten uutta  pötköttelevää lammasta odottaen.