"Nyt on mun elämän kevät, mut sitä ei huomaa,
kun viulut ei soi ja särkee pää..."
Takatalvi

Laitoin pitkästä aikaa soimaan Tarharyhmän Tappopoppia levyn ja voi jee, mikä humahdus kävi. En edes muista, koska viimeksi olen kuunnellut sitä. Joskus silloin 12-13 vuotta sitten, kun moni asia oli toisin. Osa paremmin, osa ei näin hyvin. Kai se kuuluu asiaan, että eteenpäin mennään ja perässä on pysyttävä. Onneksi on sen verran hyvä muisti ja lupa välillä vajota ajatuksiin, niin saan ainakin hetkittäin nekin ajat vielä mieleeni. Ja onhan valokuvat. Kyseinen levy on kyllä yksi parhaista, mitä minulla on. Tyttömäisen tappopopin sekaan on päässyt mitä hienoimpia sanotuksia.

"Oli ennen hyvin, eikä nykyisyydessäkään ole muuta vikaa,
kuin että ennen oli kaunista ja nyt on ihan liikaa likaa."
Käsittämätön vaikeus

Tässä päivänä eräänä, kun olin lukemassa erinäisiä blogeja, tuli mies viereiselle tuolille ja ihmetteli jälleen kerran ääneen, miten jaksan olla koneella ja lukea ja lukea. Piti sitten jälleen kerran selittää, että miksi ja miten. Näytin joitakin omia suosikkejani ja kommentteja omiin kirjoituksiini. Yritin selittää, miksi tästä on tullut niin tärkeä osa päivää, arkea. Lukea muiden kokemuksia, ottaa ehkä  niistä opiksi. Ja kirjoittaa itse mitä turhemmista aiheista, kunhan vain saan kirjoittaa. Siinä tyhjenee hyvin pää ja toisinaan se jopa selkiintyy. Joku voi pitää kirjoittelua ihan huuhaana, mutta monesti ne toisinajattelijat ajattelevat monesta muustakin asiasta aika kapeakatseisesti.

Vintti kirjoitti kerran (jos toisenkin!) niin osuvasti tästä, miten blogeissa puolin ja toisin annetaan "tuki ja tuuppaus aina tarvittaessa.” Sitähän tämä parhaimmillaan on, kirjoittaminen ja kommentoinnit. Loppujen lopuksi sen keskustelun jälkeen mies taisi antaa viimeisen hyväksyntänsä tälle harrastukselle, pilke silmäkulmassa, mutta niin tarkoituksella ”kyllä sää voit  tota jatkaa, täytyyhän sullaki olla jotain muutakin, ku pyykinpesua ja ruuanlaittoa”. Pientä kärjistystä, mutta aika totta. Toiset istuu säteissä ja muilla keskustelupalstoilla, minulle riittää blogit. Kun yritin selostaa sanoilla  ”blogikaverit, blogitutut” , siinä vaiheessa mies vielä katsoi aika pitkään, mutta luulenpa, että hän ymmärsi senkin pointin.

Ja pääseehän mies vähän vähemmällä, kun puhisen kellarissa pahimmat kitinät pois tai  muuten vaan hihkun ja käyn läpi asioita. Iltapäivällä ruokapöydässä voidaan sitten puhua ihan jostain muusta, vaikka sitten miehen työpäivästä.

"En tiedä, miksi mä tätä teen, mutta ehkä koska se on kivaa.
Luon ahtaan elämäni paikalle oman maailman, jossa on tilaa."
Soitetaan kovaa