Työnhaun passiivisuudesta älköön kukaan tulko sanomaan, älköönkä ainakaan ehdottako työnhakukurssia. Voi päästä ehkä muutama ärräpää. Helmikuussa on työvoimatoimistoon ilmoittautuminen taas pitkästä aikaa. Voipi olla, että jos ei sitä ennen tärppää, kysyn "melkein mitä vaan"-töitä. Tietyin rajoituksin. Viikonloppu meni taas tehdessä pari työhakemusta ja muutenkin laittaessa ajantasalle papereita ja näyttökansiota. Onhan viimeisestä koulutuksesta jo muutama kuukausi, joten ehkä olikin jo aika käydä niitäkin papereita läpi. Jospa joskus puhelimen soidessa soittaja olisikin joku muu, kuin oma mies.

Jos antaisin itselleni luvan ahistua ja melkeinpä masentua, että yrityksistä huolimatta töitä ei vaan irtoa, niin olisin aika pohjalla jo. On vaan tosiasia, että tässäkin kaupungissa niitä työttömiä työnhakijoita just niihin samoihin työpaikkoihin on muutama sata, kun ennen vanhaan kotipitäjässä ehkä muutama. Lähtötilanne oli vähän eri ja mahdollisuudet vähän paremmat.

Täällä on paljon paremmin kouluttautuneita ja monipuolisemman työhistorian omaavia työttömiä, kuin minä, niin on aivan sattumaa, että onnistaisi. Pakko kuitenkin uskoa ja luottaa, että minunkin vuoroni tulee vielä. Oma koulutuskiintiöni alkaa olla täynnä, vaikka siinäkin vielä päivittämistä lienee, jos oikein haluaa katsoa suurennuslasilla. Haluaisin kuitenkin välillä päästä leivän syrjästä kiinni.

Pitääkö tässä toteuttaa yksi vaihtoehtoni ja mennä liukuhihnalle miettimään vähäksi aikaa, mikä minusta tulee isona ja jatkaa oman alan työnhakua. En haluaisi välttämättä kolmatta kertaa vaihtaa alaa, koska tykkään nykyisestä hommasta ainakin periaatteessa. Käytännön kokemusta alkaa vaan olla aika harvoin.