Paperin repiminen käy työstä. Sormet kovilla olen eilisestä asti käynyt läpi vanhoja kirjeitä ja muita papereita, joita olen säästänyt vuosikaudet. Tämän siitä sai, kun kävin vaatehuoneen kimppuun ja motivaattorina on muutto - olkoonkin vasta ajatusasteella. Jonain päivänä se on kuitenkin edessä.

Olen kirjoittanut pienestä kultapossukerholaisiästä lähtien kirjeitä. Joskus enemmän, toisinaan vähemmän. 2000-luku on ollut hiljaisempaa ja rauhallisempaa aikaa myös kirjoitusrintamalla monestakin syystä. Aina aika-ajoin olen käynyt läpi varastoja ja tuhonnut vanhoja kirjeitä, mutta aina on ollut muutama laatikko, joihin en ole koskenut, enkä ole ottanut kuuleviin korviin pyyntöjä niiden hävittämisestä.

Eilen sitten tein mielessäni päätöksen, että nyt lähtee iso satsi tuhontielle. Enää en aio niitä mukanani raijata seuraavaan asuntoon, koska jo nyt ne vievät liikaa tilaa - ja mitä niitä enää säilyttää, reilu kymmenen vuotta vanhoja kirjeitä. Tosin edelleen on joitakin nippuja, tiettyjen ihmisten kirjeitä, jotka ovat koskemattomia vuodesta toiseen. Ne haluan säilyttää ja ne pitää säilyttää.

Harmittaa vähän, etten ole ollut aikaisemmin valmis tähän tuhoamiseen. Kuinka paljon helpompaa olisi ollut nyt viimeksikin ottaa laatikot mökille mukaan ja polttaa ne siellä. Nyt menee päiväkausia, että saan revittyä ja lajiteltua paperinkierrätykseen menevät. En aio sitä iloa kenellekään suoda, että tuomosenaan niitä keräyslaatikkoon kuskaan, saati tämän pihan astiaan. Ei, teen tarkkaa silppua kirjoittajan ja oman itseni takia. Senkin uhalla, että kädet puutuu ja oikea etusormi on tulessa.

On ollut jännä lukea hajarivejä sieltä täältä vuosien varrelta kirjeistä, joita on tullut eri ihmisiltä. Muistaa, mitä tapahtui kenellekin ja mitä aikaa itse elin niihin aikoihin. Välillä taas on asioita ja ihmisten nimiä, etten muista ollenkaan. Välillä tulee haikeus ja ikävä, toisinaan pieni nolostus. Joidenkin kanssa pidetään edelleen yhteyttä, muutamien kanssa ei enää vuosiin, mutta silti he ovat joskus ajatuksissani.

Ehkä tämä on jonkunlainen läpikäyminen vanhojen asioiden ja tapahtumien kanssa, en tiedä. Lopun alkua vaiko pelkkää muutosta johtuvaa "suursiivousta". Aika näyttää. Välillä tuntuu, että pitää käydä asioita läpi ja muistella menneitä, vaikka kuinka tuntuisi pahalta / hyvältä.

Vai onko tämä taas niitä aikoja, kun muistaa vanhenevansa ja vuodet vierivät hurjaa vauhtia. Haluaa jostain syystä palata menneisiin ja käydä niitä tapahtumia vielä mielessään läpi. Pitäisi kuitenkin muistaa, että eteenpäin on mentävä.