Mitähän ihmettä minulle sattui ja tapahtui syntymässä, kun edelleen maanantai tuntuu olevan ihan hyvä päivä. Ellei jopa loistava, aloittaahan se aina uuden viikon, joka loppuu aikanaan. Ei niin kuin minkäänlaisia ongelmia asennoitua arkeen eikä töihin vääntäytymiseen. Sanon tämän senkin uhalla, että väännän veistä joissain haavoissa. Anteeksi.

Eilenkin oli ihan leppoisa sunnuntai, ei minkään valtakunnan ahistusta viikonlopun loppumisesta, olkoonkin, että se oli mukava viikonvaihde. En tuntenut kiristävää vannetta missään päin, vaikka arki läheni tunti tunnilta. Omituista. Joku vipu minussa on varmasti asennettuna jotenkin väärin päin. Ehkä sen biologisen kellon korvaa jokin piilevä positiivinen häkkyrä, joka saa aikaan nämä aatokset.

Ja missä minun peeämässät on!? Kysyn vaan. Pinna on paremminkin löysällä, enkä ole tarvinnut kiukkuilla. Muut oireet on kyllä ihan entiset, mutta eihän tämä näin voi jatkua, etten tarvitse ärsyyntyä mistään suuremmasta. Tyyntä myrskyn edellä, uskon.

Palaan tähän merkintään heti, kun seuraavan kerran taas kiroan, ettei mitään rajaa.