Aamutuimaan en päässyt nettiin ollenkaan,
enkä eilen illalla. Joitain ihme lähiverkko-ongelmia, kertoi
kone. Mutta sainpa laitettua kuitit ojennukseen ja kirjattua lokakuun.
Olen elokuusta ´94 pitänyt kirjaa (vihkoja), minne merkkaan päivittäiset ruokaostokset, muut ostot, postimerkit, laskut, tulot, auto/bensa ja muut menot
könttäsummana.
Joka päivälle oma sarake, joka kuukausi erikseen ja loppuyhteenveto eli
yhteenlasku aina kuun loputtua. Vuositilastot sitten aina vuoden
vaihteen jälkeen. En tiedä mikä järki tuossa on, mutta siitä on tullut
ihan tapa. Enkä tiedä sitäkään, vaikuttaako se minun
ostokäyttäytymiseeni yhtään mitään seurata tuloja ja menoja, kun teen
ostoja kuitenkin ja pakolliset menot on joka kuukausi. On toki hyvä
tietää suurinpiirtein, minne ne rahat hupenee ja tehdä vertailuja
kuukausien ja vuosien välillä. Kaiken kaikkiaan elämä on aina jäänyt
plussan puolelle näiden vuosien ajan. Ei paljon, mutta se riittää. Olen
siis hengessä mukana, vaikka en viikon projektiin nyt osallistukaan.
Ja voihan Herkku minkä teki! Kuittihässäkän jälkeen kun sitten viimeinkin pääsin lukemaan blogeja, piti törmätä yllämainittuun asiaan sekä Heinolan poikiin.
Olikin mennyt tovi, etten ollut soittanut levyjään. Mutta nyt sitten,
ykskaksyllättäin iski kamala nostalgia ja mitä kaikkea. Piti
vartavasten pyörittää poikain ekoja eepeitä ja samassa vauhdissa
mielessä pyöri sen aikainen elämä. Ei ihme, että hymyilyttää ja
naamalla on taas omituinen virne. En voi sille mitään, mutta elämäni
mukavimmat ja tapahtumarikkaimmat ajat taisivat olla 90-luvulla.
Silloin oltiin villiä ja vapaita, nykyään ei olla kuin JA, kuten Jiikin
tässä taannoin totesi, tosin vähän eri sanoista, mutta kumminkin.
Kesällä ´98 kiersin muutaman päivän autolla kaverini Ässän (S) kanssa. Kävimme Ilosaaressa ja muualla ja automankassa soi enemmän ja vähemmän Apulanta ja muut Lahden bändit. Yhtenä iltana ennen unta kävimme keskustelun:
- Hitto, mulla soi päässä koko ajan yks biisi.
- Niin mullaki.
- Niin, mutko ei tässoo mittään järkeä ennää.
- Ei ni..
- Koko ajan vaan sama pätkä.. kertosäettä.
- Älä vaan sano..
- Mikä sulla soi?
- Pöljä
- Eikä! Niin mullaki!
Olimme kuin vanha pariskunta, joka luki toisen ajatuksia. Liian pitkä yhteiselo takana, 24/7.
Voi niitä aikoja!
Tiedän, että pitäisi keskittyä tähän nykyhetkeen, eikä muistella
menneitä, mutta minkäs teen. En myöskään kiellä sitä, etteikö mukavia
päiviä ja vuosia olisi vielä edessäkipäin, vaikka sitten, kun 40
napsahtaa omalle kohdalle. Ei ihan vielä, mutta tätä vauhtia kun
mennään, niin muutaman vuoden kuluttua. Yhteen aikaan moni kaverini ja
ihmiset, joiden kanssa olin muutenkin tekemisissä (työnkin puolesta)
olivat parikymppisiä tai vähän alle, minua vähän nuorempia. Nyt olen huomannut, että
alan olla joka paikassa se nuorin.
Oikeastaan suurin osa tutuista ihmisistä, kavereista ja ystävistä ym.
ovat 35-40-vuotiaita. Se tosin on näyttänyt olevan ihan mukava ikä,
joten pelko pois. Täältä tullaan perässä. Hitaasti, mutta varmasti.
***
Kyllähän minä tiedän, että olen ujo ja laiska kommentaattori, mutta että noin mahtava saldo.
No, otan sen pienenä vaarina. Kiitos kuitenkin kolmikolle
tunnustuksesta. Olihan se rohkea teko, etten sanoisi, tunnustaa ainakin
joskus käyvänsä myös kellarissa. Tämä tästä interaktiivisuuden
yrityksestä.
torstai, 3. marraskuu 2005
Kommentit