Aamutuimaan en päässyt nettiin ollenkaan, enkä eilen illalla. Joitain ihme lähiverkko-ongelmia, kertoi kone. Mutta sainpa laitettua kuitit ojennukseen ja kirjattua lokakuun. Olen elokuusta ´94 pitänyt kirjaa (vihkoja), minne merkkaan päivittäiset ruokaostokset, muut ostot, postimerkit, laskut, tulot, auto/bensa ja muut menot könttäsummana. Joka päivälle oma sarake, joka kuukausi erikseen ja loppuyhteenveto eli yhteenlasku aina kuun loputtua. Vuositilastot sitten aina vuoden vaihteen jälkeen. En tiedä mikä järki tuossa on, mutta siitä on tullut ihan tapa. Enkä tiedä sitäkään, vaikuttaako se minun ostokäyttäytymiseeni yhtään mitään seurata tuloja ja menoja, kun teen ostoja kuitenkin ja pakolliset menot on joka kuukausi. On toki hyvä tietää suurinpiirtein, minne ne rahat hupenee ja tehdä vertailuja kuukausien ja vuosien välillä. Kaiken kaikkiaan elämä on aina jäänyt plussan puolelle näiden vuosien ajan. Ei paljon, mutta se riittää. Olen siis hengessä mukana, vaikka en viikon projektiin nyt osallistukaan.

Ja voihan Herkku minkä teki! Kuittihässäkän jälkeen kun sitten viimeinkin pääsin lukemaan blogeja, piti törmätä yllämainittuun asiaan sekä Heinolan poikiin. Olikin mennyt tovi, etten ollut soittanut levyjään. Mutta nyt sitten, ykskaksyllättäin iski kamala nostalgia ja mitä kaikkea. Piti vartavasten pyörittää poikain ekoja eepeitä ja samassa vauhdissa mielessä pyöri sen aikainen elämä. Ei ihme, että hymyilyttää ja naamalla on taas omituinen virne. En voi sille mitään, mutta elämäni mukavimmat ja tapahtumarikkaimmat ajat taisivat olla 90-luvulla. Silloin oltiin villiä ja vapaita, nykyään ei olla kuin JA, kuten Jiikin tässä taannoin totesi, tosin vähän eri sanoista, mutta kumminkin.

Kesällä ´98 kiersin muutaman päivän autolla kaverini Ässän (S) kanssa. Kävimme Ilosaaressa ja muualla ja automankassa soi enemmän ja vähemmän Apulanta ja muut Lahden bändit. Yhtenä iltana ennen unta kävimme keskustelun:

- Hitto, mulla soi päässä koko ajan yks biisi.
- Niin mullaki.

- Niin, mutko ei tässoo mittään järkeä ennää.
- Ei ni..
- Koko ajan vaan sama pätkä.. kertosäettä.
- Älä vaan sano..
- Mikä sulla soi?
- Pöljä

- Eikä! Niin mullaki!

Olimme kuin vanha pariskunta, joka luki toisen ajatuksia. Liian pitkä yhteiselo takana, 24/7.
Voi niitä aikoja!


Tiedän, että pitäisi keskittyä tähän nykyhetkeen, eikä muistella menneitä, mutta minkäs teen. En myöskään kiellä sitä, etteikö mukavia päiviä ja vuosia olisi vielä edessäkipäin, vaikka sitten, kun 40 napsahtaa omalle kohdalle. Ei ihan vielä, mutta tätä vauhtia kun mennään, niin muutaman vuoden kuluttua. Yhteen aikaan moni kaverini ja ihmiset, joiden kanssa olin muutenkin tekemisissä (työnkin puolesta) olivat parikymppisiä tai vähän alle, minua vähän nuorempia. Nyt olen huomannut, että alan olla joka paikassa se nuorin. Oikeastaan suurin osa tutuista ihmisistä, kavereista ja ystävistä ym. ovat 35-40-vuotiaita. Se tosin on näyttänyt olevan ihan mukava ikä, joten pelko pois. Täältä tullaan perässä. Hitaasti, mutta varmasti.


***
Kyllähän minä tiedän, että olen ujo ja laiska kommentaattori, mutta että noin mahtava saldo. No, otan sen pienenä vaarina. Kiitos kuitenkin kolmikolle tunnustuksesta. Olihan se rohkea teko, etten sanoisi, tunnustaa ainakin joskus käyvänsä myös kellarissa. Tämä tästä interaktiivisuuden yrityksestä.