Talvirenkaat
taitavat olla ajankohtaisia taas melkein kolme päivää. Huomenna on
luvattu luntaräntää, mutta sen jälkeen tulee kuulemma taas kesä. Tai
ainakin lämmin syksy. Ja olisihan se aika suotavaa, koska tunnetusti
Suomen kesä on lyhyt, syksy vielä lyhyempi. Nastat kolisee, mutta mehän
ei siitä välitetä.
Viikonloppuna vaihdettiin pakuun talvirenkaat, kun lehdessä niin luki,
että täytyy vaihtaa ja minähän patistin miestä ottamaan sen ensimmäisen
askeleen. Sehän se kuitenkin aamusta on aina töihin lähdössä ja aamulla
ne liukkaat on ensimmäisenä vastassa, jos kovin huonosti käy. Että
siinä sitä ahistuksen aihetta on taas aivan riittämiin. Olkoon vaikka
miinus kolmekymmentä pakkasta, kunhan tiet pidettäisiin sellasessa
kunnossa, ettei kontata tarvitse.
Renkaita olen tähän ikään mennessä ehtinyt vaihtaa muutaman kerran,
mutta onhan se ihan eri juttu vaihtaa ne avaralla parkkipaikalla (ei
tod. kerrostalon parkkiruudussa) kuin jossain tienposkessa. Sitä
kokemusta ei ole, eikä ole niin väliksikään. Ainakaan talvikeleillä.
Nyt vaan ensimmäistä kertaa vaihdettiin pakuun talvipallot ja tuottihan
se vähän harmaita hiuksia lisää. Mies ohjeisti etsimään niitä ihme
nuolia renkaista, mutta minä mitään nuolia nähnyt. Ehdotin jo, josko
niillä nyt niin merkitystä pakussa onkaan. On kuulemma. Mutta se on
voivoi, kun en niitä nuolia renkaissa näe, niin itsekö ne pitäisi
piirtää. Se kyllä onnistuu. Mutta eipäs hötkyilty! Jahka sain taas
rauhassa pyöritellä ja katsella, niin ihan selvällä mustalla
tussillahan oli edellinen vaihtaja sinne keskiöön piirustanut OE, OT,
VE ja VT. Ja taas homma luisti vähän paremmin. Sitäpaitsi, mihinpäin ne
nuolet olisi pitänyt osoittaa, se jäi mieheltä kysymättä.
Eilen käytettiin autonmallista autoa renkaanvaihdossa ja oli se kyllä
kans reissu. Eihän siinä mennyt, kuin reilu neljä tuntia! Tietysti oli
ihan oma moka, että just eiliselle päivälle päätettiin mennä muitten mukana jonottamaan,
mutta kun lauantaina ei käynyt edes mielessä vielä ja kun eilen oli
yksi lysti vähän odottaakin sitä omaa vuoroa. Muina kertoina, jolloin
siellä on käyty, on homma hoitunut varmaan alle tunnissa, mutta nyt
saivat rengaspojat tehdä urakalla hommia, että pihan saivat tyhjäksi.
Saatto mennä ehkä vähän ylitunneiksi, mutta toivottavasti on hyvät
korvaukset.
Sitä en vaan tajua, että miksi tuomosiin paikkoihin pitää ottaa lapset
mukaan, kun se odottaminen on työtä ja tuskaa joillekin vanhemmillekin.
Ei pidä lähteä kiireellä käymään, jos asenne on sitten
hetimullekaikkitännenyt eikä se onnistukaan. Turha on valittaa, jos ei
itse saa renkaita vaihdettua ja tullaan kuitenkin apua hakemaan. Apua
täytyy joskus odottaa ja siitä ja palvelusta pitää joskus vähän maksaa.
Siinä odotellessa (aikaraja kyllä annettiin, mutta se vähän meni ohi,
parilla tunnilla. Nooh, kiirekö meillä.) tuli kyllä mieleen, että ne
renkaat olisi itse jo vaihdettu monta kertaa, mutta mies totesi, että
täytyy tehdä joku tasapainoitus (?), että sen takia käy liikkeessä vaihdattamassa. Aha.
Onneksi renkaanvaihtoja tapahtuu vain kaksi kertaa vuodessa ja nyt ne
on taas tehty. Voi keskittyä muihin asioihin. Kuten uusiin
blogilöytöihin. Matonen
on minulle uusi tuttavuus, jota olen aivan turhaan ohitellut. En
mitenkään tahallani, mutta nyt on asia onneksi korjaantunut. Tai
kenenkä onneksi; löysinpä kuitenkin uutta lukemista. Hyvähyvähyvä!
Eilen ei päivä lähtenyt mitenkään hyvin käyntiin, koska ahistusta oli
jotenkin aistittavissa heti aamutuimaan. Melkein harmitti, että olin sopinut rehvit kaverin
kanssa, kun ei ollut ollenkaan sellanen mieliala, että jaksaa edes
kaupungille lähteä. Jahkailin, laitanko hälle viestiä, että en tule
ollenkaan vai olisiko sen verran suuntavaistoa ja inspistä, että
tulisikin ominpäin meille. Päätin kumminkin lähteä ja hyvä niin. Oli
tosi mukava nähdä ja jutella niitä näitä kierrellessä kaupungilla.
Olonikin parani, kuinkas muuten. Harmitellut olisin kuitenkin, jos
olisin jänistänyt. Jossain vaiheessa kahvihammasta alkoi kolottaa; meille vai teille vai jonnekin. Meille. Olihan siitä jo aikaisemmin vähän ollut puhetta, mutta nyt kun oli tilanne päällä,
jänskättihän se vähän. Vaikka ollaankin tunnettu reilut kymmenen
vuotta, niin ei kovinkaan montaa vuotta olla pidetty kunnolla
yhteyksiä. Olkoonkin perhosia masussa, niin nyt otetaan vahinkoa takaisin.
tiistai, 25. lokakuu 2005
Kommentit